Seiska: Mikko Kuustosen ja Hanna Brotheruksen yllätysero – erikoinen tausta paljastui!
Seiskan mukaan avioparin eron taustalla on väännetty omaisuuden jaosta jo tovin ajan.
Hanna Brotherus, 55, ja Mikko Kuustonen, 63, ilmoittivat erostaaan Instagramissa vain viikkoa ennen joulua.
Pariskunta jätti erohakemuksen Helsingin käräjäoikeuteen yhdessä. Hanna ja Mikko olivat naimisissa viisi vuotta, mutta yhteensä he seurustelivat 10 vuoden ajan.
Ero yllätti monet
Mikko ja Hanna ovat monien mielestä vaikuttaneet onnellisilta yhdessä, sillä he muun muassa antoivat haastattelun Apu-lehdelle vain kaksi kuukautta ennen eroa.
Seiskan mukaan molemmat ovat pitäneet kulisseja pystyssä, kun samaan aikaan taustalla ollaan setvitty omaisuuden jakoon liittyviä kysymyksiä.
Hannalla ja Mikolla on kaksi avioehtoa, joista toinen tehtiin ennen avioitumista ja toinen yllättäen 17.12.2020, Seiska raportoi.

Apu-lehden haastattelu paljasti mahdollisia ongelmia
Apu-lehdelle annetusta yhteishaastattelusta voi päätelllä ettei kaksikon välinen liitto toiminut toivotulla tavalla.
Mikko kertoi lähteneensä joogaretriitille Thaimaahan vain Hannan mieliksi. Matkan aikana Mikko joutui myös paastoamaan, jonka seurauksena hänen suolistonsa ei voinut hyvin.
– Aamuisin istuin risti-istunnassa ja yritin kuunnella joogin ohjeita, mutta kaikki energiani meni siihen, että joka paikkaan sattui niin saakelisti, Mikko valitteli Apu-lehdelle.
Lähde: Seiska.fi
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Kasinorakastajan blogi: Kovaa arpomista
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen