Seiska: Mira Luoti ja Happoradio-kitaristi Mika Haapasalo erosivat jälleen – Mika etsii jo uutta seuraa Tinderissä
Seiskan tietojen mukaan laulaja Mira Luoti ja tämän pitkäaikainen puoliso, Happoradion kitaristina toimiva, Mika ”AH” Haapasalo, ovat eronneet. Erohuhuista kerrotaan lehden uusimmassa printtiversiossa.
Pariskunta on eronnut aiemminkin, mutta palannut sittemmin yhteen. Seiskan lähteet kertovat kuitenkin, että tällä kertaa ero olisi lopullinen. Lähteiden mukaan pari on viettänyt aikaa erossa jo useamman kuukauden.
– Tällä kertaa vaikuttaa siltä, etteivät he palaa yhteen, sillä he ovat niin monta kertaa yrittäneet uudestaan, lehden lähteet kertovat.
– Mika on tapaillut muita naisia ja hänellä on myös Tinderissä seuranhakuilmoitus, Seiskalle huhutaan.
Mira ja Mika ovat eläneet uusioperhe-elämää vuodesta 2013. Pariskunnan ensimmäinen yhteinen lapsi syntyi vuonna 2014. Ennen Mikaa Mira oli naimisissa Kristian Björkin kanssa. Mira ja Kristian erosivat vuonna 2013 ja heillä on kaksi yhteistä lasta.
Lue myös:
Oho! Koronakaranteenissa oleva Mira Luoti julkaisi huikean videon kotitreeneistään: ”Venyy, venyy”
Maisa Torppa yllättää: Lapsi tulossa – katso kuva vauvamahasta!
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Jari-Matti Latvala epäiltynä törkeästä rikoksesta
- Kasinorakastajan blogi: Urheilusponsoroinnin ylösnousemuksen alkutahdit
- Prinssi Harry ja kuningas Charles tapasivat vihdoin – Harrylta suorasanainen kommentti
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: suhde syvenee – ”Asiat vain tapahtuvat luonnostaan”
- Nyt puhuu Janni Hussi – uusi tilannepäivitys avioerosta Joel Harkimon kanssa
- Erokohussa painivat Archie Cruz ja Iida Vainio: ökyilyä luksuslomalla
- Joel Harkimo avautuu: Tämän vuoksi eroprosessi jumittaa
- Mikko Leppilampi avautuu: ”Sä oot epäonnistuja”
- Archie Cruzin salamaluovuttaminen Erikoisjoukoissa herättää pahennusta: ”Oli niin isot puheet”
- Archie Cruzin kanssa sutinoinut brunette tekee paljastuksen Iida Vainiosta