
Seiska: Niko Ranta-ahon entinen liikekumppani ammuttiin kesken Katiska-dokumentin kuvausten
Suomen suurimmassa huumevyyhdissä pääsyytettynä oleva Niko Ranta-aho kertoo bisneksistään omin sanoin Ruudussa nähtävässä Katiska-dokumenttisarjassa.
Seiska kertoo, että Niko koki suuren järkytyksen kesken dokumentin kuvausten, kun hänen entinen liikekumppani ammuttiin kuoliaaksi Espanjan Aurinkorannikolla noin neljä viikkoa sitten.
Katiska-dokumentin käsikirjoittaja ja tuottaja Joni Soila vahvisti tapahtuneen Seiskalle. Hän kuitenkin painotti, että ampumavälikohtaus ei liity millään lailla Niko Ranta-ahoon, joka koki rikoksen suurena järkytyksenä.
— Vielä ei ole edes päätetty, miten ampumisvälikohtaukseen liittyvät pätkät dokumentissa näytetään, Joni kertoo.
— Ammuttu henkilö oli käsitykseni mukaan Nikon liikekumppani yökerhobisneksessä.
— Sarjasta tulee kyllä ilmi, mitä huumekaupan todellisuus on Etelä-Espanjassa. Meno on kovaa, eikä ihmishengellä siellä ole mitään merkitystä. Keskusrikospoliisin yhdysmies kertoo jo dokumentin alussa, että palkkamurhan tyylisiä tapauksia sattuu siellä jatkuvasti. Tänä vuonnakin niitä on ollut jo kymmeniä.
Katiska-dokumentti avaa yksityiskohtaisesti Niko Ranta-ahon huumebisneksiä sekä yksityis- ja perhe-elämää. Dokumentissa nähdään myös Nikon ex-tyttöystävä Sofia Belórf sekä Katiska-vyyhdin toinen pääsyytetty Janne ”Nacci” Tranberg.
TEKSTI METROPOLIN TOIMITUS
Lähde: Seiska
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut