Seiska otti selvää Iida Vainion raha-asioista – karu selvitys julki
Kohukaunotar Iida Vainio vieraili kesällä Aki Linnanahde talk show -podcastissa. Hän kertoi haastattelussa, että julkisuuden kääntäminen ansiotuloiksi on osoittautunut haastavaksi.
Iida on aiemmin kommentoinut raha-asioitaan myös Gogin kantabaari -podcastissa.
– Minulla on ollut vähän huono käsitys rahasta. Sen takia olen joutunut myös rahaongelmiin. Nuorena oli sellainen käsitys, että rahaa tulee, Iida kertoi.
Viihdelehti Seiska on aiemminkin uutisoinut Iidan rahatilanteesta. Hän joutui ulosottoon vuonna 2023.
Lokakuussa 2023 kohublondilla oli 2 523,50 euroa ulosotossa.
Kahden vuoden aikana maksamattomien laskujen määrä on jatkanut kasvamistaan.
Tämän vuoden maaliskuussa velkaa oli kertynyt jo 10 330 euron edestä. Tällä hetkellä Iidan ulosottorekisteri onkin paisunut viisisivuiseksi.
9. syyskuuta haetun ulosottorekisterin mukaan Iidalla ei kuitenkaan ole enää yhtäkään vireillä olevaa ulosottoasiaa.
Kaikkien 22 päättyneen merkinnän kohdalla Iidalla on todettu joko varattomuuseste tai suppean ulosoton este.
Se tarkoittaa, ettei Iidalla ole ollut ulosmitattavaa omaisuutta merkintöjen vireilläolon aikana.
Vuoden 2025 aikana Iidalta on karhuttu ulosotossa yhteensä 14 957 euroa.
Maksuja Iidalta karhuavat esimerkiksi perintätoimistot, Verohallinto sekä eräs työeläkevakuutusyhtiö.
Iida ehti lyhentää velkojaan huimat 399 euroa ennen kuin hänelle todettiin varattomuuseste tai suppean ulosoton este.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Prinsessa Catherine aiheutti shokin pikkutuhmalla kommentillaan
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Sarah Dzafce avautuu vihdoin: ”Otan kaiken vihan vastaan”
- Mannisten riita yltyy – Aki kehottaa Rita-vaimoaan hankkiutumaan raskaaksi Gambiassa