Seiska: Sami Hyypiä ja Emma Kimiläinen juhlivat avoimesti yhdessä – Sara Siepin pikkujoulut keräsivät Suomen eturivin julkkikset koolle
Suomalainen jalkapallolegenda Sami Hyypiä kertoi marraskuun alussa omalla Instagram-tilillään eroavansa puolisostaan Susanna Rissasesta. Pian miehen huhuttiinkin jo seurustelevan autourheilija Emma Kimiläisen kanssa.
Nyt Hyypiä ja Kimiläinen ovat vihdoin näyttäytyneet yhdessä julkisesti. Asiasta uutisoi Seiska-lehti.
Seiska-lehden mukaan vastarakastunut pariskunta on bongattu julkkiskaunotar Sara Siepin järjestämistä pikkujouluista Helsingin yössä.
Kaksikon nähtiin viihtyvän tiiviisti yhdessä helsinkiläisessä Gillet Bar & Bistro -ravintolassa, jonne oli kokoontunut joukko Siepin ystäviä. Silminnäkijöiden mukaan Hyypiä ja Kimiläinen istuivat toisiaan vastapäätä. Samalla tavalla oli asetettu istumaan myös muun muassa Selviytyjät-tähti Shilry Karvinen ja laulaja Sanni.
Siepin järjestämissä pikkujouluissa vieraat pääsivät nauttimaan myös hyvästä musiikista, kun räppäri Cledos ja muusikko Elias Kaskinen esiintyivät juhlijoille. Vieraiden päivittämistä Instagram-tarinoista selviää, että Hyypiä ja Kimiläinen myös tanssivat läheisissä tunnelmissa tanssilattialla.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Instagramiin päivitetyistä julkaisuista voi päätellä, että paikalla Siepin juhlissa olivat myös muun muassa laulajatähti Diandra ja Diilistä tuttu yrittäjä Noora Fagerström sekä rap-artisti Uniikki.
Alla näet julkkisten postauksia pikkujouluista.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lähde: Seiska
Lue myös:
Seiska: Sami Hyypiä ja Emma Kimiläinen viihtyvät yhdessä!
Sami Hyypiän yllätysilmoitus: ”Olemme hakeneet avioeroa yhdessä puolisoni kanssa”
LUE MYÖS:
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”