Kuva: Instagram @toniluigi13
Seiska: Sijoitusneuvojana työskentelevä ex-kiekkoilija Toni Häppölä pahoissa veloissa – yli 240 000 € ulosotossa
Vuonna 2013 ammattilaisuransa jääkiekon parissa lopettanut Toni Häppölä, 39, työskentelee nykyään sijoitusneuvojana pankkiiriliikkeessä.
Muita ihmisiä sijoitusasioissa neuvovan Häppölän omat raha-asiat vaikuttavat kuitenkin olevan retuperällä. Ex-kiekkolijalla on tuoreen Seiska-lehden mukaan yli 240 000 euroa ulosottovelkoja. Velkojina on muun muassa yksityishenkilöitä, perintäyrityksiä sekä rakennusliike.
Lehden mukaan Häppölä on kuitenkin maksanut velkojilleen jo liki 50 000 euroa, joten vaikuttaa siltä, että hänellä on aikomus hoitaa asia.
Jos kuva ei näy, katso se täältä. Häppölä osallistui vuosina 2011 ja 2013 vastaavasti Talent– ja The Voice of Finland -kykykilpailuihin, mutta ei päässyt karsintoja pidemmällä. Kiekkoilijan urallaan hän ehti pelata muun muassa KalPassa, HPK:ssa, HIFK:ssa, Bluesissa ja Ässissä.
Jos kuva ei näy, katso se täältä. Häppölä erosi aviopuolisostaan syksyllä 2020 viiden vuoden avioliiton jälkeen. Sittemmin mies vaikuttaa sosiaalisen median perusteella löytäneensä rinnalleen uuden naisystävän, joka työskentelee bloggaajana. Lue myös: Eronnut ex-kiekkoilija Toni Häppölä löysi pikavauhtia uuden rakkauden – julkaisi yhteiskuvan tulikuuman kaunottaren kanssa! Ex-jääkiekkoilija Toni Häppölä hakee avioeroa – jätti erohakemuksen yksin!
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iida Vainion ja Archie Cruzin suhteessa käänne – mitä tämä nyt sitten tarkoittaa?
- Helena Koivulta suoraa puhetta käräjien jälkeen: ”Jos oikeasti rakastat lastasi”
- Auri Kanasen kommenteista nousi kohu – ”Tylyä käytöstä”
- Mikko Koivulta meni hermot oikeudessa
- Erna Husko yllättää uudella muodonmuutoksellaan – kävi operaatiossa
- Väite: Tämän esineen Helena Koivu varasti Mikolta
- Kerttu Rissaselta rankka tilitys – Sami Uotilalta tyhjentävä reaktio
- Ovatko Iida ja Archie jälleen yhdessä?
- Janni Hussi iloitsi Jari-Matti Latvala vierellään: ”Paras päivä”
- Kasinorakastajan blogi: Kasino pyörii junassakin