Kuva: johannapakonen.fi
Selviytyjät-tähti Johanna Pakonen julkaisi kuvia syömishäiriövuosiltaan: ”Kolme numeroa liian suuri pää vartaloon nähden”
Selviytyjät-kilpailuun osallistunut tangokuningatar Johanna Pakonen julkaisi kolme kotialbumikuvaa musiikkiuransa alkuvuosilta.
Hän myöntää kamppailleensa ulkonäköpaineiden kanssa ja kärsineensä syömishäiriöstä.
– Mielummin normaalikokoinen vahva aikuinen nainen, kuin pikkupojan vartaloinen ulkonäköpaineista kärsivä kolmikymppinen, jolla on kolme numeroa liian suuri pää vartaloon nähden, Johanna kirjoittaa ja jatkaa:
– Koska toisten ulkonäköä arvostelevat nimettömät ja kasvottomat netissä huutelijat. Koska nollakoon ihannointi. Koska odotukset, että nainen näyttää samalta 44-vuotiaana 3 lapsen äitinä, kuin 26 v. syömishäiriöisenä. No, ei näytä. Eikä tarvi näyttää. Semmoista esimerkkiäkö me halutaan antaa, näyttää ja opettaa nuorille naisille?
Johanna kehoottaakin jokaista huolehtimaan omasta terveydestään, koostaan ja hyvinvoinnistaan.
– Jaksaminen, voima ja vahvuus ei ole koosta kiinni, hän kirjoittaa.
Hän on julkaissut somepäivityksen yhteydessä myös hastagin kehorauha.
Katso Johanna Pakosen esiintyminen Kristian Heiskarin luotsaamassa Kristianin heimoneuvosto -sarjassa täältä.
Lue myös: Pippa Laukka julkaisi kuvan syömishäiriövuosiltaan: ”Ulospäin saatan olla kuin nukke, mutta näen itseni hauraana ja sairaana” Johanna Pakosta vainoaa ventovieras kiusaaja: ”Minulla on jotain, mitä se toinen ei voi saada” Laulaja Johanna Pakonen sairastui Selviytyjät-sarjan kuvauksissa: ”Minulla epäiltiin myyräkuumetta ja jänisruttoa”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”
- Kasinorakastajan blogi: Kovaa arpomista
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne
- Tämä on prinsessa Catherinen todellinen tilanne syövän jälkeen: ”Oppinut läksynsä”
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Sanna Marinin ja Joni-kullan arjesta paljonpuhuvia kuvia
- Huhhuh! Samu Haber takoo valtavia summia Saksassa