Selviytyjissä kisaava laulaja Johanna Pakonen avautuu omalla Instagram-tilillään kiusaamisesta.

Pakonen kertoo, että hän on kärsinyt kiusaamisesta ala-asteikäisestä tähän päivään saakka.

– Nuorena, aikuisena ja työelämässä olevana se kiusaaminen on yhtä lailla arkipäivää meistä liian monille. Milloin olet liian erilainen, väärällä alalla, ulkonäkösi on huomiota herättävä, olet äänekäs, olet menestynyt, kaunis, ystävällinen, puhelias, avoin… liian sitä taikka tätä. Koskaan et tule kelpaamaan kaikille, Pakonen kirjoittaa.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.

Postauksessaan Pakonen nostaa esille sen, kuinka hän joutuu edelleen kohtaamaan kiusaamista.

– Olen kiusaamisen kohteena edelleen. Minä, 44-vuotias äiti-ihminen. Voitteko kuvitella, hän toteaa.

– Minulla on jotain, mitä se toinen ei voi saada. Minussa on jotain, mitä se toinen ei tule koskaan saavuttamaan. Kiusaajani on minulle aivan ventovieras ihminen, Pakonen lisää.

Pakonen kertoo ettei ole reagoinut tilanteeseen vielä muuten kuin keräämällä todistusaineistoa.

– Olen päättänyt, että tällä kertaa kiusaaja joutuu ottamaan vastuun sanomisistaan, tekemisistään ja kirjoittamisistaan, hän alleviivaa.

– Olen uskaltanut puhua tästä asiasta ääneen ja olen ymmärtänyt, että näihin asioihin saa apua ylemmältä taholta. Rikosilmoitus ja lähestymiskielto voi olla tehokkaita apuvälineitä kiusaamista vastaan. Etenkin silloin, kun elinkeinoasi, mainettasi ja perhettäsi uhataan.

Kiusaamista ei Pakosen mukaan tarvitse kenenkään sietää.

– Kiusaaminen ei ole ok. Jos näet kiusaamista, puutu siihen. Heti. Jos kuulet kiusaamisesta, puutu siihen. Heti. Sanoin: Älkää kiusatko ketään, Pakonen summaa.

Lue myös:

Someväki syyttää Selviytyjät-Kristiania Herbalistin kiusaamisesta – vastasi napakasti takaisin: ”Todella vittumaista kuulla tällaista”

Selviytyjät nosti Herbalistin kiusaamismuistot pintaan – ”Musta tuntui siltä, että muut vihasi mua”

Aki Mannisella oli päällä raskas elämänvaihe Selviytyjät-kuvausten aikaan – ”Elämä oli sekaisin kuin Tyny-Jussin virsikirja”