
Seura: Lauri Markkanen paljasti vihdoin totuuden perhe-elämästään – arki henkisesti raastavaa: ”Heitä harmittaa”
Menestynyt koripalloilijatähti Lauri Markkanen puhuu poikkeuksellisen avoimesti perhe-elämästään Seura-lehden tuoreessa haastattelussa.
Markkanen kertoo, että hänen henkireikänsä pitkän ja raskaan NBA-kauden aikana on hänen perheensä. Markkanen on naimisissa vaimonsa Verna Aholan kanssa, ja pariskunnalla on kaksi pientä lasta, Alvar, 4, ja Elsa, 2.
Haastattelussa Markkanen kuitenkin myöntää, ettei ehdi pelireissujensa vuoksi osallistua lastenhoitoon niin paljon kuin toivoisi. Hän kuvailee tilannetta henkisesti hyvin vaikeaksi.
– Varsinkin nyt kun lapset ovat kasvaneet, näkee, että heitä harmittaa, kun lähden pidemmälle pelimatkalle. Samalla kuitenkin rakastan koripalloa, ja ymmärrän että se on työ, johon on laitettava kaikki peliin, Markkanen toteaa Seuralle.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Haasteista huolimatta Markkanen uskoo isänä olemisella olevan mittavia myönteisiä vaikutuksia hänen huippu-urheilijauralleen.
– Isyys on tehnyt minusta paremman ihmisen. Olen oppinut entistä kärsivällisemmäksi, mies summaa.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lähde: Seura
Lue myös:
Lauri Markkanen julkaisi harvinaisen yhteiskuvan perheen kanssa – katso hauska joulukuva
Koripalloilija Lauri Markkanen sai toisen lapsen – julkaisi suloisen kuvan uudesta tulokkaasta!
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Helena Koivu järkyttyi toisessa oikeuskäsittelyssä: ”Tämä on puhdasta pahuutta”
- Sanna Marin poseeraa kireissä nahkahousuissa – aivan kuin maailmankuulu rock-tähti!
- Petetty Iida Vainio tilittää miehistä: ”Jos hän haluaisi…”
- Maria Nordin kyseenalainen väite arkisen lääkkeen ja mielenterveysongelmien yhteydestä
- Sanna Marin julkaisi kuuman bikinikuvan – Jestas mikä bikinikroppa!
- MTV: Elina Tervo sai viestejä Aku hirviniemeltä: ”Se menisi paremmin sitten kameran edessä”
- Ikäviä uutisia satelee: törkyviestejä lähetellyt Aku lensi ulos merkittävästä tuotannosta
- Iida Vainio kosti Archielle? Julkaisi rohkean ja paljonpuhuvan kuvan komistusten kanssa
- Hui! Katri Helena valmistautuu Linnan juhliin yllättävällä tavalla
- Erna Husko poseeraa viettelevästi rintaliiveissä viitaten mysteerihenkilöön: ”Ajattelen sinua”
- Sanna Marin julkaisi kuuman bikinikuvan – Jestas mikä bikinikroppa!
- Ikäviä uutisia satelee: törkyviestejä lähetellyt Aku lensi ulos merkittävästä tuotannosta
- Petetty Iida Vainio tilittää miehistä: ”Jos hän haluaisi…”
- Sanna Marin poseeraa kireissä nahkahousuissa – aivan kuin maailmankuulu rock-tähti!
- Iida Vainio kosti Archielle? Julkaisi rohkean ja paljonpuhuvan kuvan komistusten kanssa
- Maria Nordin kyseenalainen väite arkisen lääkkeen ja mielenterveysongelmien yhteydestä
- Iida Vainio raivostui Archien Cruzin pusukuvasta: ”Kuinka kehtaat?! Mikä luuseri”
- Chachi Hildén julkaisi herkän synnytyskuvan – Jukka reagoi paljonpuhuvalla tavalla
- Erna Husko poseeraa viettelevästi rintaliiveissä viitaten mysteerihenkilöön: ”Ajattelen sinua”
- MTV: Elina Tervo sai viestejä Aku hirviniemeltä: ”Se menisi paremmin sitten kameran edessä”