Vuoden 1958 Miss Suomeksi kruunattu Pirkko Mannola avautuu vaikeasta äitisuhteestaan tuoreessa Seura-lehden haastattelussa.

Laulajana ja näyttelijänäkin tunnettu Mannola kertoo, että hänen yksinhuoltajaksi jäänyt äitinsä eli ikään kuin tyttärensä kautta. Tämä osoittautui vuosien saatossa hyvin raskaaksi asiaksi.

– Äiti sanoi eläneensä elämänsä onnellisimmat vuotensa kanssani isän kuoltua. Hän toteutti kauttani sitä, mitä olisi itse halunnut olla. Ehkä hän oli myös kateellinen siitä, mitä minä sain, Mannola kuvailee Seuralle.

Kun Pirkko aikoinaan levytti albumejaan Suomessa ja Saksassa, oli äiti aina mukana. Äiti seurasi tytärtään jopa punaisille matoille ja lehtikuvauksiin asti. Hän myös muutti Pirkon naapuriin ja käveli tämän ikkunoiden alta päivittäin, kun tämä seurusteli entisen aviomiehensä Åke Lindmanin kanssa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kuva: AOP

Vaikka äidin piirteet ärsyttivät Pirkkoa, tunsi hän kuitenkin myös suurta rakkautta tätä kohtaan.

– En oikeastaan tiedä, kumpi meistä oli riippuvainen toisesta, hän toteaa.

Äiti kontrolloi Pirkkoa hänen kuolemaansa saakka. Pirkko sai kuulla äidiltään syyttelyä siitä, kuinka hänen vierailunsa olivat liian harvoja ja lyhyitä.

– Jollakin lailla hän tunsi katkeruutta siitä, etten kuitenkaan ollut hänen toivomustensa mukainen, Pirkko summaa.

Lähde: Seura

Lue myös:

Lapset antoivat tiukan käskyn avioerosta toipuneelle laulaja Tony Montanalle: ”Nyt iskä loppuu tämä homma”

Suvi Pitkäsen suuri suru – ”Meidän sydämet on niin palasina”