
Seurapeli-elokuvaa tähdittävä Emmi Parviainen avoimena: ”Olen hakenut omaa paikkaani”
Näyttelijä Emmi Parviainen tähdittää elokuussa ensi-iltaan tulevaa Seurapeli-elokuvaa. Hän muistelee toissa kesänä idyllisessä merenrantahuvilassa kuvatun elokuvan kuvauksia lämmöllä.
– Meillä oli helvetin hauskaa yhdessä! Kuvauksissa oli luottamuksellinen ja rakkaudellinen ilmapiiri, Emmi kertoo Metropoli.netille.
Jenni Toivoniemen elokuva sai kansainvälisen ensi-iltansa Göteborgin elokuvafestivaalien kilpailusarjassa tammikuussa 2020. Suurin osa näyttelijöistä oli paikan päällä. Emmin lisäksi elokuvassa näyttelevät muun muassa Laura Birn, Paula Vesala ja Silta-sarjastakin tuttu näyttelijä Christian Hillborg.
– Toistaiseksi olen nähnyt elokuvan ainoastaan kerran ja se tapahtui elokuvafestivaaleilla. Elokuvasta päällimmäisenä mieleen nousee roolihahmojen kipupisteet, jotka avataan taidokkaasti jokaisen hahmon kohdalla.
Löydätkö samoja piirteitä itsestäsi ja duunariperheestä kotoisin olevasta roolihahmostasi Mitzistä?
– Lähden rakentamaan roolihahmoa etsimällä itsestäni yhtäläisiä piirteitä. Se on edellytys, että pystyn aloittamaan työn tekemisen. Löydän itsestäni samoja piirteitä kaikkien roolihahmojen kanssa, mutta eniten Mitzin. Meissä molemmissa on haavoittuva puoli, joita emme näytä muille. En ole niin rohkea omien tunteiden julkituomisessa kuin roolihahmoni. Meitä yhdistää rakkaus ystäviin ja oman haavoittuvuuden kanssa painiskelemiseen, joka liittyy taiteen tekemiseen.
Teatterikorkeakoulusta näyttelijäksi valmistunut Emmi on näyttelijä Sanna-Kaisa Palon ja ohjaaja Jussi Parviaisen tytär. Hän oli 8-vuotias aloittaessaan näyttelijäntyöt. Hänellä oli keskeinen rooli Aleksi Mäkelän ohjaamassa Esa ja Vesa – Auringonlaskun ratsastajat -elokuvassa.
– En ole koskaan kamppaillut näyttelijän ammattia vastaan, mutta olen hakenut omaa paikkaani niin kuin moni muukin. Kaikista kiinnostavin ammatti teini-ikäiselle nuorelle ei ollut omien vanhempien ammatit. Kun pääsin Teatterikorkeakouluun, minulle selvisi hyvin nopeasti, etten voisi elää ilman tätä työtä. Ennen sitä olin pitänyt välivuosia ja tehnyt sekalaisia töitä.
Koronapandemian takia Emmin kalenteri meni kevään osalta uusiksi. Nyt hän on aloittanut Elisa Viihteen suositun Nyrkki-sarjan toisen tuotantokauden kuvaukset, jotka jatkuvat marraskuuhun saakka. Lisäksi häntä työllistää vielä julkistamaton kameratyö.
– Valehtelen, jos sanosin, ettei töiden tekeminen sanelisi elämääni. Elän päivä ja viikko kerralla eteenpäin freelancer-näyttelijänä. Olen sen verran nälkäinen, että sovitan haluamani työt kalenteriini. Työ ja arki on minulle samaa elämää.
Onko asioita, jotka eivät mene työn edelle?
– Toivoisin, että voisin nähdä enemmän ystäviä. Ihmissuhteet ovat hyllyllä, kun paneudun töihin. Sitten tulee myös niitä aikoja, jolloin on aikaa ystäville, perheelle ja muulle elämälle. Ystäväni ymmärtävät työni luonteen.
TEKSTI JA KUVAT PETRI VOUTILAINEN

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Archie Cruz yritti puhua itsensä VIP-alueelle ilmaiseksi – käännytettiin pois
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Archie Cruz yritti puhua itsensä VIP-alueelle ilmaiseksi – käännytettiin pois
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki