
Sisäpiiri väittää: Williamin ja Harryn välit vielä luultuakin huonommat
Prinssi Harry on näyttänyt hyväntuuliselta kiertäessään Kolumbiaa herttuatar Meghanin kanssa. Sisäpiirilähde kuitenkin kertoo, että pinnan alla prinssi on turhautunut ja harmissaan.
Lähde, joka kertoo olevansa prinssi Harryn ystävä ja ”yksi harvoista, joka saa silloin tällöin WhatsApp-viestin”, kertoo Harryn tuntemuksista lehdelle.
– Hän on vihainen poika. Asiat eivät ole menneet, kuten hän tahtoi, lähde kertoo.
Harryn kerrotaan ikävöivän Isoa-Britanniaa ja toivovan olevansa suositumpi. Prinssi haluaisi olla samanlaisessa rakastetussa asemassa kuin isoveli prinssi William ja tämän vaimo prinsessa Catherine.
Lehden mukaan näyttää siltä, että veljekset ovat etääntyneet toisistaan jopa luultuakin enemmän. Times uutisoi sunnuntaina, että lähteen mukaan prinssit eivät ole puhuneet toisilleen kahteen vuoteen.
Väitteiden mukaan Williamin ei uskota haluavan veljeään paikalle edes tuleviin kruunajaisiinsa sitten, kun niiden aika koittaa.
– Harry on päätynyt eristäytyneeksi perheestään ja suurimmasta osasta vanhoja kavereitaan, ympäristössä, jossa ystävyyssuhteet eivät ole sellaisia kuin hän loi nuorena miehenä. Hän rakasti pubi-iltoja ja ajan viettämistä maalla ystäviensä kanssa, Harrysta kerrotaan.
Sussexin pariskunnalla on takanaan reissu Kolumbiaan. Kuninkaallisasiantuntija Richard Fitzwilliams kertoi Daily Mailille, että reissukohde oli ristiriidassa Harryn viime aikojen puheisiin nähden.
Prinssi Harry on tuonut esille, että Iso-Britannia on liian vaarallinen paikka hänen perheelleen, etenkin Meghanille.
Asiantuntijan mukaan on outoa, että prinssi kuitenkin vei Meghanin Kolumbiaan, joka on tunnettu korkeasta rikollisuudestaan.
Lähde: Seiska
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Susanna Penttilä myi käytetyt pikkuhousunsa – tämän verran niistä sai pulittaa!
- Vauvamasu ja 12 sentin korkkarit – Meghan valittaa raskausajastaan hovissa
- Lähipiiri paljastaa: Uutta tietoa Beckhamien perhekriisistä
- Käärijältä shokki-ilmoitus: ”Syksyllä sanotaan hei hei”
- Kerttu Rissanen avautuu: Järkyttäviä uutisia!
- Vappu Pimiä kärsii terveyshuolista – ”En ole viimeisen parin vuoden aikana pystynyt…”
- Erika Vikman puhuu suunsa puhtaaksi – suora kuitti Euroviisumatkasta
- Archie Cruz viis veisasi liikennesäännöistä – katso kuvat!
- Kerttu Rissanen ja Sami Uotila: muutakin kuin ystävyyttä?
- Prinssi William ja prinsessa Catherine: Perheenlisäystä!
- Vappu Pimiä kärsii terveyshuolista – ”En ole viimeisen parin vuoden aikana pystynyt…”
- Kerttu Rissanen avautuu: Järkyttäviä uutisia!
- Käärijältä shokki-ilmoitus: ”Syksyllä sanotaan hei hei”
- Sanna Marinin kunto saa haukkomaan henkeään!
- Lähipiiri paljastaa: Uutta tietoa Beckhamien perhekriisistä
- Erika Vikman puhuu suunsa puhtaaksi – suora kuitti Euroviisumatkasta
- Prinssi William ja prinsessa Catherine: Perheenlisäystä!
- Kerttu Rissanen ja Sami Uotila: muutakin kuin ystävyyttä?
- Netta Kukkonen puhuu suunsa puhtaaksi kauramiljonääristä
- Archie Cruz viis veisasi liikennesäännöistä – katso kuvat!