Sofia Belórf paljastaa reseptinsä yli 100 000 euron tuloihin: ”Huipputulojen saavuttaminen ei vaadi niska limassa rehkimistä”
Fitness-kaunotar ja somevaikuttaja Sofia Belórf avautuu Metropolille pitämässä vlogissaan viime viikolla julkistetuista verotiedoista ja raha-asioistaan.
Hän ei ole itse kiinnostunut muiden ihmisten verotiedoista, mutta näkee niiden julkistamisessa toki myös hyviä puolia.
– Sitä kautta näkee, miten pystyy tienaamaan eri aloilla. On paljon uusia aloja, jolla voi tienata hyvin. Me julkisuudessa olevat ihmiset saamme usein kuulla, ettemme tee oikeita töitä. Välillä hyvänä näpäytyksenä toimii, kun tulee niitä huipputuloja. Minullakin oli vuosi, kun onnistuin yllättämään ihmiset omilla tuloillani. Sitä ennen minulle oli hoettu vuosia, että minun pitäisi tehdä töitä, Sofia kertoo.
Sofian vuoden 2017 ansiotulot olivat huikeat 115 089 euroa. Hänellä on selvä resepti yli 100 000 euron tulojen saavuttamiseen.
– Pitää olla tosi intohimoinen työtä kohtaan, painaa pitkiä päiviä ja olla laskematta työtunteja, jos haluaa oikeasti menestyä. Tienestit voivat tulla myös helpolla, sillä kohdallani huipputulojen saavuttaminen ei ollut niska limassa rehkimistä. Olin edellisen vuoden tehnyt kovasti töitä voittamalla fitness-kisoja ja sitä kautta olin saavuttanut maineen ja uskottavuuden valmentajana.
Katso Sofian videoblogi täältä.
Lue myös:
Sofia Belórf Katiska-dokumentista: ”Olen meistä ainoa, joka on tehnyt sadan tonnin tulot rehellisellä työllä”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”
- Iida Vainio rikkoi vihdoin somehiljaisuuden
- Kuningas Charles raivoissaan – Ex-prinssi Andrew saatetaan laittaa asuntovaunuun