Sofia Belórf sairastui ahdistuneisuushäiriöön – ”Minua pelotti hakea apua hulluksi leimaamisen takia”
Fitness-kaunotar ja somevaikuttaja Sofia Belórf kertoo sairastuneensa ahdistuneisuushäiriöön fitness-uran alussa. Se ilmeni muun muassa paniikkikohtauksina julkisilla paikoilla.
– Sain ensimmäisen kohtauksen, kun olin menossa ratikalla hammaslääkäriin. Minulla tuli ratikassa olo, että minun on pakko päästä ulos: en saanut henkeä ja tuntui, että kaikki ihmiset tuijottavat minua, enkä siinä vaiheessa edes ollut näin isosti julkisuudessa. Kohtaus kesti 20-30 minuuttia, Sofia kertoo Metropolille pitämässä vlogissaan.
Sofia sinnitteli pitkään ennen kuin haki apua kohtauksiinsa. Hän sai paniikkikohtauksiin lääkityksen.
– Minun olisi pitänyt hakea aikaisemmin apua. Ajattelin, että ihmiset pitävät minua hulluna, jos käyn puhumassa asiasta ammattilaisten kanssa. Se ei ole kuitenkaan niin.
Suomen rikoshistorian suurimman huumejutun, Katiska-vyyhdin, paljastuttua sairaus paheni Sofian kohdalla.
– En saanut vuosiin kohtauksia, kunnes reilu vuosi sitten kohtaukset palasivat. Kun jouduin Katiska-vyyhdin myötä eroon silloisesta miesystävästäni Nikosta, kohtaukset lisääntyivät huomattavissa määrin. Pahinta on ollut, etten ole pystynyt suoriutumaan päivittäisistä askareista sairauden takia. Se on vienyt hetkellisesti elämisestä ilon, Sofia kertoo.
Katso Sofian uusin vlogi täältä.
LUE MYÖS:
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Vau! Alexander Stubb poseeraa Hollywoodin supertähden kanssa
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”