Sonja Kailassaari kuvasi hilpeän videon talvisissa tunnelmissa ilman Akua
Seiskan mukaan törkyviestejä lähettäneen Aku Hirviniemen kihlattu Sonja Kailassaari on yöpynyt viime ajat Helsingissä sijaitsevalla asunnolla.
Aku Hirviniemi, 40, ja Sonja Kailassaari, 43 kihlautuivat pari vuotta sitten ja saivat esikoislapsensa heinäkuun lopussa. Lapsen syntymän jälkeen Sonja muutti asumaan Akun ostamaan suureen puutaloon, joka sijaitsee Riihimäellä.
Akulla ja Sonjalla oli tapana julkaista yhteisiä hassutteluvideoita sosiaaliseen mediaan, mutta viime kuukaudet tällaisia ei olla nähty.
Seiska: Aku Hirviniemen ja Sonja Kailassaaren suhteesta uutta tietoa – paljonpuhuva ratkaisu
Seiska paljasti Akun törkyviestit
Aku oli lähettänyt kymmenittäin epäasiallisia ja jopa törkeitä viestejä puolitutuille ja tuiki tuntemattomille naisille.
Seiskan lähde kertoo asian tulleen Sonjalle järkytyksenä.
– Sonjan oli vaikea käsitellä asiaa, sillä Akusta paljastui joka viikko uusia juttuja. Heidän parisuhteensa ajautui vakavaan kriisiin, Seiskan lähde kertoo.
Sonja kuvasi koiravideon
Aku ja Sonja julkaisivat usein yhdessä kuvia ja videoita mäyräkoiransa kanssa. Nyt vaikuttaisi kuitenkin siltä, että Elsa-koira on Sonjalla ja hauskoja videoita nähdään tulevaisuudessa ilman Akun läsnäoloa.
Sonjan Instagramin tarinat -osioon ladatulla videolla Elsa-koira kävelee koirille tarkoitetussa haalarissa ja taustalla soi legendaarinen Batman -tunnari.
Sonja lisäsi myös kuvan Elsan omalle Instagram tililleen
– Menee tää keli ihan yli hilseen! Elsa ”kirjoitti” somessa.
Kuva sai lämpimän vastaanoton.
– Ihana Elsa pitkästä aikaa. koitappa sinä jaksaa jakaa päivityksiä meidän iloksi, eräs kommentoi.
– Ihana Elsa nähdä sua!! Voikaa hyvin!! toinen kommentoi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Pikakasinot 2026 – Pelaa ilman rekisteröitymistä ja nosta voitot nopeasti
- Parhaat nettikasinot 2026 – Turvalliset ja luotettavat vaihtoehdot
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla