Suomalainen BB-tähti hakee tosielämän Nälkäpeliin, jossa raiskaukset ja murhat ovat sallittuja!
Metropoli.net kertoi joulukuussa Venäjällä ensi kesänä alkavasta realitysarjasta Game 2: Winter, joka aikoo mennä pidemmälle kuin mikään televisio-ohjelma tähän mennessä. Tosielämän Nälkäpeliksi kutsuttu sarja on peräti 9 kuukauden kestoinen selviytymishaaste Siperian äärimmäisissä olosuhteissa, jossa kaikki on sallittua, jopa murhat ja raiskaukset.
Jo ennakkoon suurta kohua aiheuttaneeseen sarjaan valitaan 30 kilpailijaa, joista yhdeksi haluaa suosituimmissa suomalaisissa ja venäläisissä realitysarjoissa (Big Brother, House 2) mukana ollut Antti Kurhinen.
Kilpailuun hakemisesta blogissaan kertonut Kurhinen uskoo omaavansa oikeanlaisen luonteenlaadun pärjätäkseen äärimmäisen hurjissa olosuhteissa. Petroskoissa syntyneellä ja Suomessa kasvaneella Kurhisella on sekä Suomen että Venäjän kansalaisuus ja luonnollisesti hän puhuu täydellistä venäjää, joten ainakaan kielitaitoon suunnitelma ei kaadu. Kurhinen itse uskoo vahvasti mahdollisuuksiinsa päästä ohjelmaan.
– Uskoisin että pääsen siihen, olen sentään aika värikäs persoona kaikin puolin :D. Uskoisin varmasti siihen, että ihmiset nauttisivat katsoessaan telkkarista kun joku iso karvainen karhu raiskaa mua mun perseeseen Siperian pimeässä metikössä vielä kaiken kukkuraks 40 asteen pakkasella, ou myy gaag :XD!
Avantouintiharrastuksen vastikään uudelleen aloittanut Kurhinen tunnustaa pelkäävänsä kisan haasteita, mutta samalla hän haluaa todistaa itselleen, että pystyy siihen.
– Rehellisesti sanottuna, pelottaa kyllä perkuleesti tonne mennä, mutta silti sisälläni joku huutaa, että ”Sinun pitää mennä tonne, sinun pitää kokea tuo, sinun pitää yrittää voittaa tuo kisa ja itsesi, tee se, ole mies”!
Lue koko kirjoitus ”Äärirajoille” Antti Kurgisen blogista!
LUE MYÖS:
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa