
Hollywoodin maineikkaalla Melrose-avenuella sijaitseva
The Network Talent -mallitoimisto on maailman suurin mallitoimistojen keskusverkosto. Toimiston toimenkuvana on mallitoiminnan lisäksi tukea malleja, joilla on musiikillisia ja näyttelemiseen liittyviä ambitioita.
Networkilla on myös paraikaa tuotannossa tv-sarja nimeltään ”
Remodeled”, joka ilmestyy tammikuusta alkaen USA:n CW-kanavalla.
Maria Kizirian on suomalainen musiikkituottaja ja itse Networkin musiikkiekspertti, jonka toimenkuvana on auttaa musiikkialalle pyrkiviä Network-malleja. Myös hänen omaa musiikkiaan käytetään Networkilla eri tarkoituksiin. Maria on yhdistänyt Hollywood-kontaktejaan suomalaisten vastaavien kanssa tuodakseen esille suomalaista ”erinomaisuutta”, sillä hän uskoo että suomalaisilla on paljon esimerkillisiä luonteenpiirteita ja kykyjä, joista on paljon ammennettavaa viihdemaailmassa.
Yhteistyö Networkin kanssa lähti alunpitäenkin käyntiin koska Networkilla haetaan jatkuvasti keinoja tehda hyvää mallimaailmassa, jossa on paljon häikailemättömyyttä ja mallien itsetunto-ongelmia.
Suomalais-juurinen meikkitaiteilija
Kristina Duff, joka meikkaa suurimpia Hollywood-tähtiä, on perustanut kotiväkivallan uhreja auttavan järjestön nimeltä
Attagirl. Duff/Kizirian-yhteistyö on ollut jo ennen Networkia vankkaa. Attagirl järjestää tempauksia, joissa tytöt meikataan ja laitetaan oikein kauniiksi nostattaakseen tyttöjen itsetuntoa, samalla kun annetaan ohjeita elämän uusiksi laittamiseksi.
Duff bloggaa kauneusasioista Networkille, ja Marian mies
Paul Kizirian neuvoo talousasioissa.
Networkissa kiinnostusta herätti ”eteerisen kaunis”
Pia Pakarinen, joka on osoittanut paljon uskallusta ja päämäärätietoisuutta. Networkissa onkin johtoa myöten seurattu Pian uraa, ja hänelle suotaisiin audienssi heti, jos vain Pialla liikenisi aikaa mennä Los Angelesiin.
Seuraavaksi Network teki syväluotaavan haastattelun suomalaisnayttelijä ja malli
Anna Eastedenistä. Anna on näytellyt muun muassa
Miehen puolikkaissa ja ollut ehdolla Jussi-patsaalle sivuroolista elokuvassa
Horjuvan rakkauden talo. Annan artikkeli oli koko Networkin 15 000:n mallin kattavan newsletterin pääartikkeli, koska Annan esimerkki teki niin suuren vaikutuksen Networkin johtoon.
Suomalainen julkkisvalokuvaaja
Petri Kuosmanen, AKA
Mr. Coolpool, on kuvannut Networkille yksinoikeudella materiaalia juuri päättyneiltä Pariisin muotiviikoilta, ja koko sivusto notkuu hänen kuvatarjontaansa Twitter päivityksistä puhumattakaan!
Suomalainen maalaisjärki yhdistettynä Hollywoodin glamouriin on hyvinkin toimiva yhdistelma. Yksi syy miksi Networkissa pidetään suomalaisista niin paljon on suomalaisten edustama arvomaailma; suomalaisten järki, rehellisyys ja täsmällisyys ovat arvoja, joita osataan ihan oikealla tavalla arvostaa Hollywoodissa, koska se on niin harvinaista!
LUE MYÖS: