Suomen suosituimpiin kuuluva bilebändi sai uuden solistin!
Suomen suosituimmaksi bilebändiksi kymmenvuotisen uransa aikana noussut Portion Boys julkaisi viime viikon perjantaina ensimmäisen singlen, jolla se esittelee uuden solistinsa A.P. Vuoren.
Jyväskyläläislähtöinen Vuori ja uusi kappale on otettu hyvin vastaan. Portion Boysille on sadellut enemmän positiivista palautetta kuin koskaan ja biisi on komeillut Spotifyn kuunnelluimpien kappaleiden joukossa ja sen lyriikkvideo YouTuben toiseksi trendaavimpana. Kappaletta on yhdessä yhtyeen kanssa ollut tuottamassa Jaakko Salovaara (JS16).
– Emme voisi olla onnellisempia ja iloisempia, kun saamme ilmoittaa, että uusi biisi Kyläbaari on nyt julkaistu! Tämän myötä uusi laujamme A.P. Vuori pääsee myös ääneen ensimmäistä kertaa. Tämä kappale sisältää erittäin tärkeän viestin, jota emme voi tarpeeksi korostaa. Kannattakaa paikallista! Oli se sitten missä muodossa tahansa. Varsinkin tässä ajassa tämä on erittäin tärkeää. Tähän biisiin liittyen, useat kyläbaarit tarjoavat niin meille kuin monelle muullekin artistille töitä emmekä haluaisi, että yksikään näistä menisi konkurssiin. Emme kuitenkaan tiedä voiko tuolta kohtalolta mitenkään täysin välttyä, kun tilanne on tällä hetkellä näin huolestuttava. Tällä hetkellä emme voi tehdä muuta kuin toivoa parasta ja antaa tukemme kaikille, jotka ovat ahdingossa. Toimikoon tämä kappale tsemppibiisinä kaikille, joita tämä koskettaa, Portion Boysin perustajajäseniin kuuluva Mikael ”El Meissel” Forsby kertoo tiedotteessa.
Vuonna 2010 ensimmäisen Pelimiehen Paratiisi-singlensä julkaissut Portion Boys tunnetaan mm. hiteistään Karjala Takas, Mieleni Pahotin ja Sierralla Nevadaan. Yhtyeen keikoilla viihdytään ympäri Suomen, oli keikkapaikka sitten yökerho tai festivaalien päälava.
Yhtyeen esiintyvään kokoonpanoon kuuluu liidilaulaja A.P. Vuori, räppäri Kenraali Vahva (Raimo Paavola), dj ja tuottaja El Meissel (Mikael Forsby), tanssija/energiapakkaus JaloTiina (Tiina Forsby) ja rumpali Taitelija Nieminen (Roope Nieminen). Miljoonia striimejä ja YouTube -katseluita keräävän yhtyeen keikalla yleisöllä on lupa irrottautua hetkeksi arjesta ja unohtaa kaikki huolet sekä murheet.
Lue myös:
Edesmenneeltä Alexi Laiholta uutta musiikkia: ”Oli erittäin innoissaan näistä kappaleista”
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”