Suosikkinäyttelijä Anna-Leena Sipilän pitkä avioliitto päättyi eroon – ”Elämä heittelee hurjia yllätyksiä”
Näyttelijä Anna-Leena Sipilä ja hänen aviomiehensä, pappina ja kirjailijana työskentelevän Johannes Lahtela ovat päättäneet erota. Pariskunta ehti olla naimisissa 18 vuotta.
– Enpä olisi uskonut vielä äsken 18-vuotishääpäivänämme olevani jo seuraavalla viikolla eronnut nainen. Elämä heittelee kyllä hurjia yllätyksiä, Anna-Leena Sipilä kirjoittaa.
Johannes avautuu myös suhteen päättymisestä Instagram-tilillään. Hän kertoo suhteen ajautuneen kriisiin jo kaksi vuotta sitten.
– Avioliitto Anskin kanssa tuli tiensä päähän, kasvoimme eri suuntiin ja eroamme. Minulle prosessi on ollut pitkä. Ensimmäinen vakava erokeskustelu käytiin pari vuotta sitten. Sovimme, että pidämme eromme yksityisasiana ja tästä kriisistä ei ole julkisesti muuta sanottavaa, Johannes kirjoittaa.
– 18 vuoden avioliitto oli kuitenkin hieno onnistuminen, sillä ei ole itsestäänselvää, että kaksi kaltaistamme lepattavaa liekkiä oli niinkin pitkään yhdessä. Kiitos Anna-Leenalle yhteisistä vuosista, matkamme oli kaunis kaikessa rosoisuudessaan, Johannes jatkaa.
Eron myötä Johannes luopuu myös papin virasta.
– Avioeron myötä luovun myös pappeudestani välittömästi: avioero on väistämättä kriisi tälle pyhälle palvelutehtävälle. En ole kelvollinen jatkamaan pappina. Jään nyt pitkälle sometauolle ja keskityn kirjoittamaan seuraavaa kirjaani Tammelle.
– Vastaan lähiaikoina ainoastaan lähipiirini puheluihin ja viesteihin (sekä keikkatarjouksiin).
Rauhaa, rakkautta ja sovintomieltä meille kaikille. Tästä muodostuu tärkeä kokemus, että voi erota selvistä päin ja kiitollisella sydämellä.
Anna-Leena on näytellyt muun muassa elokuvissa Juice, Oma maa ja Onnelin ja Annelin talvi sekä televisiosarjoissa Maria Kallio, Hotel Swan Helsinki ja Keihäsmatkat.
Kirjailijana työskentelevältä Johannes Lahtelalta ilmestyi elokuussa räppäri Redraman elämäkerta Redrama – liekeistä luovuuteen(Otava 2022).

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kimi Räikkönen teki suut loksauttavan ökyhankinnan
- Kasinorakastajan blogi: Parasta kasinojuhannusta 2025!
- Sanna Marinin Joni-kullan festarikäytös herätti pahennusta Helsingissä
- Kerttu Rissaselta avoin parisuhdepaljastus
- Harvinaiset kuvat julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Erika Vikman poseeraa yläosattomissa – katso kuumat kuvat!
- Archie Cruz yritti puhua itsensä VIP-alueelle ilmaiseksi – käännytettiin pois
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen

- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus