Supernanny Suomi -ohjelmasta tunnettu Pia Penttala kertoo Instagramissa saaneensa järkyttävän törkyviestin sosiaalisessa mediassa.

– Sain tänään tuntemattomalta nuorelta todella roisin viestin meseen; Vitun läskihuora, tapan sut saatana. Sitten tuli pahoitteluviesti kauniisti – lähti väärälle henkilölle, hän kertoo viestin sisällöstä.

Penttala on erityistason psykoterapeutti ja lastensuojelualan ammattilainen joka kohtaa työssään paljon lasten ja nuorten pahoinvointia. Julkaisullaan hän haluaa puuttua erityisesti nuorten somekäyttäytymiseen ja -kiusaamiseen.

– Valitettavasti tämänkaltaisia tekstejä joudun lukemaan liian usein. Ja kun niihin puutun jäätävällä kiukulla vastaus on; se oli läppää.

– Kiusaaminen on saanut niin paljon uusia muotoja ja nuorten oikeaan ohjaaminen on liian paljon vain sanojen tuulikelloja, hän kirjoittaa.

Penttala avaa julkaisemansa kuvan yhteydessä myös omaa nuoruuden maailmaansa ja korostaa erityisesti vanhempien kasvatuksellista vastuuta.

– Kuvassa on nuori minä. Olin villi ja uhmakaskin välillä. Onneksi elin nuoruuteni maailmassa, jonka arvot olivat reiluja ja pehmeitä. Aikuiset ohjasivat napakasti oikeaan suuntaan odottamatta tilanteen muuttumista. He kantoivat vanhemmuuden vastuun ja minä opin. Oikeudentajuni sai viestiä palautteesta ja inhosin kiusaamista.

– Tänä päivänä en ehkä pärjäisi yhtä hyvin, Penttala toteaa.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Lue myös:

Sofia Belórf julkaisi harvinaisen kuvan marokkolaisesta isästään: ”Olemme todella harvoin tekemisissä”

Tältä Henna Kalinainen näytti 15-vuotiaana – julkaisi liudan lapsuus- ja nuoruuskuvia blogissa: ”Tuittupää prinsessa”