Susanna Penttilä 20 vuotta sitten vs. nykyään: aivan kuin päivääkään ei olisi kulunut!
Playboy-lehdessäkin poseerannut tv-kasvo ja yrittäjä Susanna Penttilä on kertonut tienanneensa OnlyFans-tilillään valtavia summia.
Susanna Penttilä sai runsaasti julkisuutta aloittaessaan OnlyFansissa sisällöntuottajana. Hän julkaisee tilillä rohkeita kuvia ja videoita, mutta on lukuisissa haastatteluissa painottanut, ettei tee kuitenkaan pornoa.
– Minun ei pitänyt näyttää tissejäni siellä, enkä aluksi näyttänytkään. Sitten tajusin, että täältä tulee näin paljon rahaa ja kaksi vuotta sitten Playboy-kuvani olivat vielä ilmaiseksi Googlessa. Olen kuitenkin tarkka siitä, etten tee pornoa, enkä näytä kaikkea, Susanna kertoi huhtikuussa Ilta-Sanomille.
Muistatko miltä Susanna näytti 20 vuotta sitten? Alla vuonna 2002 Susannasta otettu valokuva.

Susanna sai suuren määrän julkisuutta poseerattuaan maailmankuulussa Playboy-lehdessä vuonna 2004.
Alla vuonna 2009 Susannasta otettu valokuva.

Susannan ulkonäkö on pysynyt 20 vuoden aikana uskomattoman samanlaisena. Alla vuodelta 2022 peräisin oleva valokuva.

Alla vielä kuukausi sitten otettu valokuva.

LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Mikko Koivu saapui käräjille myöhässä – kiista lapsista jatkuu
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Matias Petäistöltä paljastus Archie Cruzista: ”Ootko vittu tosissaa”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”