Kuva: Nelonen ja AOP
Suvi Pitkänen muistelee tosi-tv-ohjelmaan osallistumista: ”Martina oli raivoissaan, kun olimme dagen eftereissä”
Dj ja kauneusalan yrittäjä Suvi Pitkänen kertoo Kristianin heimoneuvosto -sarjassa tunteneensa ennestään osan Selviytyjät-sarjan kilpailijoista. Hänen mukaansa kukaan ei ollut kuitenkaan ennestään hänen sydänystävänsä.
– Tiesin ennestään Nikon, Mariannen, Sabinan ja Akin. Moni oli kasvotuttu, mutta minulla ei ollut mitään aavistusta Joalinista ja Herbalistista, Suvi kertoo.
Kristian tiedusteleekin Suvilta Metropolin sivuilla ilmestyvässä nettisarjassa, kenet hän olisi halunnut nähdä Selviytyjissä.
– Olisin halunnut lähteä ohjelmaan Amanda Harkimon kanssa, Suvi paljastaa.
Suvi on osallistunut aiemmin Amandan kanssa Martina ja hengenpelastajat– ja Viidakon tähtöset -sarjoihin. Amanda on vienyt molempien voiton.
– Ne ovat hyvin erilaisia formaatteja Selviytyjiin verrattuna, ettei niistä voi puhua edes samassa lauseessa. Selviytyjät on ehdottomasti kaikista haastavin niin fyysisesti kuin henkisesti. Se on psykologisesti tosi hajottava, mutta samaan aikaan antoisin kokemus, Suvi pohtii.
Suvi jakaa jaksossa myös hauskoja muistoja tosi-tv-ohjelmien kuvauksista.
– Miten tämän sanoo nätisti? Viidakon tähtösissä olimme viidakossa, mutta se oli enemmän leikkimistä. Siellä sai olla meikit ja kasvovoiteet mukana. Otimme siellä aurinkoa. Siellä oli myös ällöttäviä juttuja, sillä meidän piti syödä ötökkäpirtelöitä.
– Hengenpelastajat oli siitä makea formaatti, että siinä suoritettiin samalla tutkintoa. Se oli todella antoisa kokemus. Osasimme ottaa Amandan kanssa myös ilon irti. Karkasimme bilettämään, ja Martina oli raivoissaan, kun olimme pienissä dagen eftereissä seuraavina päivinä.
Katso Kristianin heimoneuvosto täältä.
Lue myös:
Kristianin heimoneuvosto 1: Ulosäänestetty Johanna Pakonen puhuu suunsa puhtaaksi:”Minulla epäiltiin myyräkuumetta ja jänisruttoa”
Kristianin heimoneuvosto 2: Ulosäänestetty Aki Manninen avoimena: ”Minua ei ole koskaan puukotettu yhtä pahasti selkään”
Kristianin heimoneuvosto 3: Ulosäänestetty tubettaja Herbalisti avautuu Aki Mannisesta ja ikävästä loukkaantumisesta!
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Janni Hussilta ja Sointu Borgilta shokkiuutinen: ”Breikki”
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”
- Intiimi paljastus Shirly Karvisen ja Ahdin avoliitosta: ”Vaikka rakastan…”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!