
Suhdekriisiä läpi käyvä Suvi Pitkänen matkusti lemmenlomalle – julkaisi yhteiskuvan ja kuumia bikinikuvia!
Kauneusalan yrittäjä ja dj Suvi Pitkänen on paistatellut Selviytyjät Pohjola -sarjan kuvauksista palattua otsikoissa suhdeongelmiensa takia. Nyt hän on saanut kuitenkin selvitettyä välinsä nuorimman tyttärensä isän Markon kanssa ja matkustanut lemmenlomalle Dubaihin.
Hän on julkaissut pariskunnasta lämminhenkisen yhteiskuvan.
Seiska ja Hymy uutisoivat alkusyksystä, että Suvin ja Markon pitkä suhde oli ajautunut pahaan kriisiin kolmannen osapuolen takia. Suvi yhdistettiin romanttisessa mielessä helsinkiläiseen yrittäjämieheen, jota on lehtijutuissa tituleerattu raakasuklaarakastajaksi.
– Asumme saman katon alla Markon ja lasten kanssa, mutta ongelmia on ollut, Suvi kommentoi Metropolille alkusyksystä.
Kuumia bikinikuvia lemmenlomalta
Suvi on julkaissut lemmenlomalta Instagram-tilillään kuumia bikinikuvia. Hän poseeraa uhkeana muun muassa hiekkarannalla ja nousee toisessa kuvassa iloisena altaasta. Kuvien yhteydessä hän toivottaa seuraajilleen ihanaa sunnuntaita ja mahtavaa maanantaita.
Seuraajat ovat luonnollisesti innoissaan uusista seksikkäistä kuvista.
– Kuuma, kaunis ja upea!
– Ihana kaunia!
– Niin uskomattoman kaunis.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lue myös:
Ida Majurinen, 24, valittiin Miss Jyväskyläksi – julkaisi näyttävän alusvaatekuvan!
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa
- Oho! Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä lentokentällä
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Oho! Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä lentokentällä