Kuva: Marica Rosengård / Elokuvayhtiö Komeetta
Tältä näyttelijä Sara Melleri näyttää Kikkana – ”Rooli on unelmien täyttymys”
Jussi-voittaja Anna Paavilaisen ohjaaman Kikka!-elokuvan pääroolissa nähdään näyttelijä Sara Melleri. Elokuva kertoo rohkeasta ja vilpittömästä naisesta, joka rakasti esiintyä ja antoi iloa muille, vaikka hänen taiteilijuuttaan kyseenalaistettiin.
Sara on innoissaan uudesta roolista.
– Kikan rooli tuntuu unelmien täyttymykseltä, joka tulee vain kerran elämässä ja olen siitä hyvin kiitollinen. Muistan elävästi nähneeni Kikan Mä haluun viihdyttää -musavideon 4-5-vuotiaana ja muistan miten hänen pinkkinä hehkuva naiseutensa teki minuun suuren vaikutuksen. Kikka on ollut näyttävä diskokuningatar, lasten laulattaja, tanssilavojen suosikki, räjähtelevä, herkkä, kompleksinen ja ihana – mikään ei ole näyttelijänä kiinnostavampaa kuin sukeltaa tällaisen taiteilijan elämään ja saada tuoda meidän versiomme Kikasta valkokankaalle, kertoo Sara Melleri.
Anna Paavilainen kävi kymmenittäin sopivia näyttelijöitä läpi ennen kuin rooliin valikoitui Sara Melleri.
– Katsoin viime keväänä lähes 50 koekuvausnauhaa ja vaikka olisin halunnut valita Kikaksi jokaisen heistä, valinta on selvä. Sara Melleri aiheuttaa minussa samanlaisen ilon ja hepulin yhdistelmän mitä Kikan esiintyminen ja sanomiset aiheuttavat. Ihailen myös Saraa taiteilijana ja olen innoissani saadessani tehdä elokuvan Kikasta juuri hänen kanssaan, kertoo ohjaaja Anna Paavilainen.
Sara Melleri on monipuolinen näyttelijä, ohjaaja ja Delta Venus -ryhmän taiteellinen johtaja. Melleri on palkittu Jussilla roolistaan elokuvassa Sisko tahtoisin jäädä. Hänet nähdään tänä vuonna elokuvissa Den längsta dagen ja Fucking with nobody.


LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”
- Norjan hovia kohtasi jälleen suru
- Seela Sella, 89, syöpähoitojen jälkeen: ”Nyt pitäisi pikkuisen kiirehtiä!”
- Jere Karalahdelta jymy-yllätys: Teko tallentui videolle
- Sara Siepiltä ihana paljastus vauva-arjesta
- Virkavalta pysäytti Susanna Penttilän panobussin: Käyttökielto
- Ällöttävä väite brittihovin kuuluisimmasta palatsista leviää
- Danny ja Helmi tulisissa tunnelmissa – herättivät muidenkin huomion
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä
- Sanna Marin ja Joni-rakas: Kiusallinen välikohtaus Finnairin bisnesluokassa
- Danny ja Helmi tulisissa tunnelmissa – herättivät muidenkin huomion
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”
- Sanna Marin ja Joni-rakas: Kiusallinen välikohtaus Finnairin bisnesluokassa
- Jari Sillanpäältä shokkipaljastus suhteestaan Siimiin: ”Siim on kaikki kaikessa”
- Jere Karalahdelta jymy-yllätys: Teko tallentui videolle
- Leskeksi jäänyt Tuukka Temonen treffeillä TV-psykologin kanssa – kommentoi suhdehuhuja
- Norjan hovia kohtasi jälleen suru
- Kasinorakastajan blogi: Heinäkuun kuumat pelit ja lomille lompsis
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä
- Seela Sella, 89, syöpähoitojen jälkeen: ”Nyt pitäisi pikkuisen kiirehtiä!”