Kuva: Instagram - Susanna Laine
Tältä suosikkijuontaja Susanna Laine näyttää Salatuissa elämissä: ”Täällähän alkaa ihmislapsi viihtyä”
Puoli seitsemän -ohjelman entinen juontaja Susanna Laine aloitti viime viikolla Salatut elämät -sarjan kuvauksissa. Hänet tullaan näkemään sarjassa Marikana, jolla on sukulaissuhteita Pihlajakadulla.
Hän julkaisi maanantaina kuvan näyttelijäkollegoidensa Konsta Hietasen ja Tuuli Mattilan kanssa. Samalla hän paljasti, millaisessa lookissa hänet tullaan näkemään ruudussa vielä tänä keväänä.
– Toinen viikko uusien hauskojen työkavereiden kanssa alkamassa. Täällähän alkaa ihmislaps viihtyä! Susanna kirjoitti kuvan yhteyteen.
Susanna on innoissaan uudesta työpestistä. – Minusta on mielenkiintoista tulla mukaan ja nähdä miten sarjaa tehdään. On ihanaa päästä kameranäyttelemään, koska enimmäkseen minulla on kokemusta teatterista. Salkkareissa kohtauksia on paljon, joten odotan innolla että pääsee tekemään töitä isolla vaihteella. Salkkareissa on tunnetusti hyvä henki, mikä on tosi tärkeä juttu, Susanna Laine kertoi viime marraskuussa. Lue myös: Anni Hautala kysyi Susanna Laineelta suoran kysymyksen ulkonäöstä – vastaus yllättää: ”Ne on aidot” Oho! Susanna Laineen näyttelijänura saa jatkoa: ”Tohtori Laine ottaa nyt vastaan”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Mikko Koivu saapui käräjille myöhässä – kiista lapsista jatkuu
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Matias Petäistöltä paljastus Archie Cruzista: ”Ootko vittu tosissaa”
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Sara Siepille sataa suoraa puhetta ulkonäöstä: ”Onpas se iso”