Tämä on Iina Kuustosen salainen urahaave – selvisi erikoisella tavalla: ”Olin ambulanssin kyydissä päivän”
Syke-sarjasta tuttu, koko Suomen suosikkinäyttelijä Iina Kuustonen kertoo näyttelemisen olevan hänelle suuri intohimo.
Jos Kuustonen jostain syystä kuitenkin lopettaisi näyttelijäntyöt, olisi hänellä jo valmiiksi mietittynä toinen haaveammatti, jota tavoitella.
Kuustosen salainen unelmatyö paljastui naiselle hyvin yllättävällä tavalla, kun hän aikoinaan valmistautui Syke-sarjan kuvauksia varten. Silloin näyttelijä pääsi seuraamaan sairaalan henkilökunnan ja ensihoitajien työtä.
– Muistan, kun tutustuimme ensihoitajien työhön, ja olin ambulanssin kyydissä päivän. Silloin minussa heräsi yllättävä tunne siitä, että tämä on jotain, mitä voisin kuvitella tekeväni, jos en näyttelisi, Kuustonen kertoo Metropolille Red Carpet -festivaalin pressitilaisuudessa.
Kuustonen puhuu ensihoitajista hyvin kunnioittavaan sävyyn. Hänen mielestään olisi hienoa päästä tekemään niin tärkeää työtä.
– Ensihoitajat ovat aina ensimmäisinä paikalla. Siinä on todella suuri vastuu, eikä koskaan voi tietää mihin tilanteeseen on menossa tai mitä perillä on vastassa, Kuustonen painottaa.
– Se, miten taitavia ja rohkeita ensihoitajat ovat, on korvaamattoman arvokasta, hän lisää.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Näytteleminen on Kuustoselle kuitenkin sen verran rakas työ, ettei hän ehkä pystyisi kuvittelemaan itseään missään toisessa ammatissa.
– Rakastan näyttelemistä, ja nautin siitä aivan valtavasti, Kuustonen hymyilee.
Lue myös:
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tässä hän vihdoin on! Uudesta TTK-juontajasta julkaistiin paljastusvideo
- Aki Mannisen salasuhde paljastui – ”Oli kokemus pettämisestä”
- Arja Korisevalta paljastus parisuhteesta: ”Pyydän apua”
- Keikkajärjestäjä lataa suorat sanat Jari Sillanpäästä: ”Voi sanoa, että Jarin suosio on…”
- Kasinorakastajan blogi: Märkiä unelmia ja pimeää huumoria
- Sirpa Selänne lomaili ilman Teemua – Avautui perheen tilanteesta
- Onko tässä uusi TTK-juontaja? Katja Ståhl paljastaa tilanteen
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Sirpa Selänne lomaili ilman Teemua – Avautui perheen tilanteesta
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo