Tässä on laulaja Nina Tapion taiteilijatytär – nousevat ensimmäistä kertaa yhdessä lavalle!
Laulaja Nina Tapio nousee lavalle loka-marraskuussa Helsingin Aleksanterin teatterissa ja Riihimäen teatterissa ensimmäistä kertaa tyttärensä, sirkustaiteilija Ada Forsbergin kanssa.
Tunnelmallisissa Yhtenä iltana -konserteissa kuullaan aiemmin kuulemattomia sovituksia muun muassa Taikapeili-duon kappaleista ja nähdään maailmanluokan sirkustaidetta, josta vastaa kansainvälisesti menestyneen Arctic Ensemble-sirkusryhmän Anselmi Kaisanlahti ja Ada Forsberg. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun äiti ja tytär esiintyvät samalla lavalla.
– Nyt oli sopiva sauma toteuttaa haave yhteisestä proggiksesta, kun Ada on viimeinkin Suomessa, Nina kertoo Iltalehdelle.
Ada kertoo tehneensä kaksi kiertuetta Sirkus Finlandian kanssa ja kiertänyt suomalaisen Arctic Ensemble -ryhmän kanssa Hollannissa, Englannissa, Ranskassa ja Japanissa. Kiertueet ovat pitäneet Adan varsin kiireisinä. – Viime vuosina Adaa ei ole saanut jouluksikaan kotiin. On ollut haikeaa soitella aattona viimeisen päälle laitetun joulun keskeltä Adalle jonnekin sirkuksen kulisseihin, jossa jouluateriana on nakkipaketti, Nina kertoo.
Lue myös:
IS: Matti Nykäsen Eveliina-tytär avoimena lapsuudestaan: ”Mietin, miksi oma isä ei ollut elämässäni” Kylie Jenner ja Stormi-tytär herkässä yhteiskuvassa: ”Ei ole paikkaa, missä olisin mieluummin”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vau! Kastanja Rauhalalta yllättävä ilmoitus
- Ex-prinssi Andrew jatkaa huonoa käytöstään – perheenjäsen piti puhuttelun
- Joel Harkimo upeassa naisseurassa – Vau!
- Archie Cruz avautuu: ”V***u mikä mätisäkki”
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Joel Harkimo upeassa naisseurassa – Vau!
- Archie Cruz avautuu: ”V***u mikä mätisäkki”
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen