Tässä ovat Suvi Pitkäsen tutkimustulokset!
Useista realitysarjoista tuttu DJ ja kauneusalan yrittäjä Suvi Pitkänen on kärsinyt tämän vuoden aikana vaikeista terveysongelmista.
Voimakkaalle heikotukselle ei löytynyt syytä. Suvilla epäiltiin muun muassa aivokasvainta. Magneettikuvauksissa ei kuitenkaan näkynyt mitään poikkeavaa, joten kasvaimen epäiltiin sijaitsevan lisämunuaisten kuorikerroksessa.
Suvi ei päässyt Suomessa aivojen kerroskuvaukseen, joten hän päätti jatkaa tutkimuksia Kreikassa. Suvi kertoo blogissaan, mitä tutkimuksissa selvisi.
– Nyt on aivot tutkittu läpikotaisin ja tulos on se, ettei sieltä löydy pienintäkään kasvainta!
– Kävin Kreikassa neurokirurgin vastaanotolla, minusta otettiin uudet magneettikuvat jotka neurologi tutki. Hän totesi että syy elimistöni toimintaan ei ole neurologinen, aivoni ovat täysin kunnossa, eikä sieltä löydy pienintäkään kasvainta. Hän ohjasi minut suoraan endokrinologin luokse, jossa jatkoimme tutkimuksia.
Ongelmien epäillään johtuvan Suvin hormonisäätelyjärjestelmästä.
– Tutkimukset osoittivat “sairauteni” olevan nimenomaan endokrinologinen, eli ongelma on kehoni hormonisäätelyjärjestelmässä, jolla on ratkaisevan suuri merkitys kehon kokonaisvaltaisen toiminnan kannalta.
Suvilla todettiin kesäkuussa kilpirauhasen vajaatoiminta ja nyt tutkitaan tarkemmin kilpirauhasen, aivolisäkkeen etulohkon ja lisämunuaisten erittämiä hormoneja.
– Vaikka tutkimukset jatkuvat, on todella helpottunut olo siitä, että yksi asia on ainakin täysin eristetty! Uskoni siihen että kaikkeen löytyy vastaus pian, on vahva.
Koko kirjoitus ja matkakuvat Suvi Pitkäsen blogissa.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sanna Marin myy hulppeaa kotiaan – katso kuvat!
- Archie Cruzin toiminta järkyttää – julkkislääkäriltä suorat sanat: ”Kuin itsemurhan tekisi”
- Helena Koivulta avautuminen: ”Syö sun kaikki voimat”
- Brooklyn Beckham avaa sanaisen arkkunsa perheriidasta – ”Puhuvat sontaa”
- Sanna Marin ja Joni-kulta taas romanttisissa tunnelmissa – katso suloinen kuva
- Mika Häkkisen Marketa-vaimon shokkipaljastus: vehtasivat vuosia, vaikka Mika oli naimisissa
- Kasinorakastajan blogi: Superkovien pelien kuukausi!
- Johanna Harlinin tyly kohtalo Hollywoodissa – sivuutettiin karulla tavalla
- Tuoreet valokuvat prinsessa Catherinesta herättivät kiivaan keskustelun
- Roope Salminen kosketteli itseään lentokentällä – katso kuva