
TIS-Vilma paljastaa seksin säilyneen arjessa: ”Seksiä harrastetaan vauvan päiväuniaikaan”
Temptation Island Suomi -ohjelmasta julkisuuteen noussut Vilma ja puoliso Juuso, saivat toukokuussa pienen Nella-tyttären. Nyt Vilma kertoo uusimmalla Youtube-videollaan muuttuneesta arjestaan.
Hän korostaa videolla, että parisuhdetta kannattaa huoltaa jo ennen vauvan syntymää, käymällä vaikkapa treffeillä puolison kanssa.
– Treffailuaikaa ei vauvan syntymän jälkeen ole samalla lailla, eikä treffeillä käyminen tunnu yhtä houkuttelevalta, kun lapsen luona haluaa olla mahdollisimman paljon.
Rakkaus ja läheisyys on pysynyt kaikesta huolimatta vahvana, vaikka perheen dynamiikka onkin muuttunut.
– Parisuhde muuttuu oikeasti ihan sikana. Tätä ei käsitä ennen kuin se tapahtuu, Vilma sanoo.
Vilma kertoo kehonsa muuttuneen raskauden ja synnytyksen myötä. Seksin määrä on vähentynyt, mutta pari harrastaa seksiä muun muassa Nellan päiväuniaikaan.
– Täytyy pitää huolta omista ja kumppanin haluista ja tarpeista. Seksi kuitenkin on ja pysyy, mutta se muuttaa muotoaan, Vilma sanoo.
Lue myös:
IL: TIS-Iiro erosi Miss Helsinki -finalistista – löysi uuden kaunottaren Tinderistä!
Hjallis laukoo suoran kysymyksen Tiina Jylhän kauneusleikkauksista – näin Tiina vastaa!
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Erika Vikman poseeraa jälleen kuumana: ”Tänään piiska heiluu”
- Katrie Dalerin jymypaljastus: ”Paras lahja olet sinä”
- Helena Koivu tilittää: ”Riippuu siitä kuinka paljon rahaa ja kuuluisuutta sinun exälläsi on”
- Aku Hirviniemi menetti merkittävän roolin: ”Korvaa Aku Hirviniemen tekemän roolin”
- Kasinorakastajan blogi: Marraskuun parhaat uudet pelit ja yllätys
- Seiska: Stefan Thermanin hevostallin kohu paisuu – ”Stefua ei saatu kiinni”
- Erika Helin vastaa törkykommentoijalle: ”Iso varoitusmerkki puhujan heikosta sivistyksestä”
- Näin laulaa Iida Vainio – julkaisi ensimmäistä kertaa videon taidoistaan
- Jutta Larmin dramaattinen julkaisu: ”Ihmisen kanssa, joka tuomitsee sua, puhuu susta rumasti ja…”
- Iida Vainio lähetti paljonpuhuvan viestin Archielle – Onko rokkari vältellyt kihlattuaan?
- Helena Koivu järkyttyi toisessa oikeuskäsittelyssä: ”Tämä on puhdasta pahuutta”
- Helena Koivu tilittää: ”Riippuu siitä kuinka paljon rahaa ja kuuluisuutta sinun exälläsi on”
- Sanna Marin julkaisi kuuman bikinikuvan – Jestas mikä bikinikroppa!
- Jutta Larmin dramaattinen julkaisu: ”Ihmisen kanssa, joka tuomitsee sua, puhuu susta rumasti ja…”
- Näin laulaa Iida Vainio – julkaisi ensimmäistä kertaa videon taidoistaan
- Aku Hirviniemi menetti merkittävän roolin: ”Korvaa Aku Hirviniemen tekemän roolin”
- Seiska: Stefan Thermanin hevostallin kohu paisuu – ”Stefua ei saatu kiinni”
- Maria Nordin kyseenalainen väite arkisen lääkkeen ja mielenterveysongelmien yhteydestä
- Iida Vainio lähetti paljonpuhuvan viestin Archielle – Onko rokkari vältellyt kihlattuaan?
- Ikäviä uutisia satelee: törkyviestejä lähetellyt Aku lensi ulos merkittävästä tuotannosta