Temptation Island -pariskunnan Vilman ja Juuson häät peruuntuivat – ”Tää päivä on surullinen”
Temptation Island Suomi -sarjasta tutun Vilma Karjalaisen ja Juuso Lehmusvyöryn oli tarkoitus mennä naimisiin viime lauantaina, mutta häät peruuntuivat koronapandemian takia.
Vilma myöntää häiden peruuntumisen ottaneen koville.
– Tää päivä on nii surullinen, meillä olis ollut tänään hääpäivä. Ystävämme korona meni odotettua haasteellisempaan tilanteeseen ja päätimme suosiolla siirtää meidän hääpäivää! Tulemme juhlimaan häitä tiiviisti, mutta kyllä vieraita yli 10 tulee olemaan, Vilma päivitti Instagramiin.
– Ollaan tehty todella suuri työ, meillä on kaikki valmiina juhlia varten, joka on tavallaan helpottavaa, ettei tarvii juhlia uudelleen suunnitella. Jopa sormus komeilee hyllyllänsä, mikä kiusaus olla ottamatta käyttöön.
Korona on vaikuttanut suuresti parin elämään.
– Maailmalla vallitseva korona tilanne on tuottanut kaikenlaista harmia meidän perheelle, meille molemmille tuli korona (en vieläkään haista mitään, vaikka ollaan molemmat parannuttu koronasta) sen jälkeen Vilma joutui synnyttämään Nellan lähes yksin (sain osallistua videopuhelun kautta tosin, onneksi), Juuso kirjoittaa.
Ystävät ehtivät järjestää Vilmalle polttarit ennen häiden peruuntumista. – Kaasot järkkäsi mulle ihanan illan tossa hetki sitten, oli niin rentouttavaa! Pitää ehdottomasti mennä uusin naimisiin et saa toiset! Vilma kirjoitti polttareista julkaiseman kuvan yhteyteen.
Lue myös: TIS-Vilma paljastaa seksin säilyneen arjessa: ”Seksiä harrastetaan vauvan päiväuniaikaan” TIS-Vilma kertoi Metropolille synnytyksen jälkeisistä tunteistaan: ”Odotan kotiin pääsyä sekavin tuntein”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan