Kuva: Nelonen
TIS: Mika ja Mirkku erosivat – dramaattiset hetket iltanuotiolla: ”En pysty antamaan itsellenikään anteeksi”
Temptation Island Suomi -ohjelman tuoreelle kaudelle pariskuntana osallistuneet Mika ja Mirkku erosivat keskiviikkoiltana Nelosella nähdyssä jaksossa.
Parin viimeinen iltanuotio sujui viileissä merkeissä, sillä kaksikon näkemykset yhteisestä tulevaisuudesta poikkesivat pitkälti toisistaan. Mikalle oli jo jonkin aikaa ollut selvää, että pariskunta eroaisi, kun Mirkku puolestaan elätteli viimeiseen asti toivoa siitä, että heidän ongelmat vielä saataisiin ratkaistua.
Pariskunnan kohdatessa toisensa ensimmäistä kertaa viikkoihin, ei Mika edes suostunut halaamaan Mirkkua. Myös katsominen Mirkkua silmiin oli miehelle haastavaa.
– Miksi sinun on vaikea katsoa minua? Mirkku ihmetteli avoimesti.
– En minä tiedä, Mika totesi takaisin.
Kaksikon välinen keskustelu oli hyvin niukkasanainen. Lopulta Mika kuitenkin myönsi, että oli ihastunut ohjelmassa sinkkuna mukana olleeseen Pepsuun ja oli suudellut tätä.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

LUE MYÖS:
- Danny täytti vuosia – Helmin käytös ihmetyttää
- Sara Sieppi ja Pyry-rakas: Synttäriökyilyä
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Vau! Alexander Stubb poseeraa Hollywoodin supertähden kanssa
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Danny täytti vuosia – Helmin käytös ihmetyttää
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”