
Todellinen uutispommi! BB-talossa asuvan Sinin aviomies hakee ulkomaailmassa salaa avioeroa
Big Brother Suomi -ohjelmassa mukana olevan asianajajana ja varatuomarina työskentelevän Sinin aviomies on hakenut avioeroa vaimostaan. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Seiska-lehti.
Vasta viikon BB-talossa viettäneen Sinin aviomies jätti yksin avioerohakemuksen käräjäoikeuteen viime perjantaina. Satakunnan käräjäoikeudesta on vahvistanut asian Seiskalle.
Sinin käytös talossa on koko ensimmäisen viikon ajan herättänyt suurta hämmennystä yleisössä. Hän on viettänyt paljon aikaa hyvin läheisissä merkeissä etenkin Artun kanssa. Kaksikko on muun muassa makoillut sylikkäin talon makuuhuoneessa sekä sohvalla ja jopa nukkunut lusikassa.
Eroa hakenut aviomies kommentoi tilannetta lyhyesti Iltalehdelle.
– Tämmöiseen ratkaisuun olen nyt päätynyt ja asioista varmasti vielä keskustellaan ja puidaan näitä läpi. En kuitenkaan lähde nyt tätä enempää taustoittamaan, mies toteaa Iltalehdelle.
– Sanotaanko näin, että kukin voi tehdä johtopäätökset arvioidessaan, miksi tällainen hakemus on tehty, hän lisää.
Iltalehti uutisoi myös, että Big Brother Suomi -ohjelman tuotanto pohtii parhaillaan sitä, miten heidän kuuluisi asiassa toimia.
– Tuotanto tulee reagoimaan tähän asiaan tämän illan aikana, tuottaja Petteri Ahomaa lupaa Iltalehdelle.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Kasinorakastajan blogi: Kelit ovat peleille suotuisat!
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen