Törkyviesteistä suivaantunut Sonja Kailassaari vietti aikaa pulkkamäessä yllättävässä seurassa
Sonja Kailassaari päivitti kuulumisiaan sosiaaliseen mediaan.
Aku Hirviniemen lähettämät törkyviestit ovat horjuttaneet Akun ja Sonjan suhdetta jopa niinkin vakavasti, että Sonja on viettänyt aikaansa yksin Helsingissä.
Kihloihin pari vuotta sitten mennyt kaksikko sai ensimmäisen lapsensa heinäkuussa. Samaan aikaan Aku kuitenkin lähetti epäasiallisia viestejä lukuisille naisille.
Seiskan mukaan Akun viestien lähetysajankohdat sijoittuvat jopa parin vuoden päähän.
Seiskan mukaan törkyviestejä lähettäneen Aku Hirviniemen kihlattu on asunut viime ajat Helsingissä sijaitsevalla asunnolla.
Toimittaja Sonja Kailassaari julkaisi huvittavan päivityksen Elsa-koirastaan. Rodultaan mäyräkoira oleva Elsa esiintyi aikaisemmin usein Aku Hirviniemen ja Sonja Kailassaaren yhteisillä videolla. Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut ja Sonja toimittaja vaikuttaisi ottaneen koiran itselleen.
Hauska lumilautavideo
Sonja julkaisi Instagramin tarinat -osiossa hauskoja kuvia ja videon, joissa Elsa-koira pääsi valokeilaan. Julkaisun perusteella Sonja oli Riihimäellä.
– Riksussa ihan parhaat kirppikset. Ostettiin Elsalle oma lumilauta, Sonja kirjoittaa Instagramissa.
Sonja ei paljastanut ketä hän tarkoitti kirjoittaessaan ”ostettiin.”
LUE MYÖS:
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan