
Trendi: Erika Vikman kertoo avoimesti paniikkioireistaan – ”Pysäytin auton moottoritielle ja soitin taksin”
Huippusuosioon noussut laulaja Erika Vikman, 27, kertoo Trendi-lehden tuoreessa haastattelussa, että on jo vuosia käsitellyt tunteitaan ja mielenterveyteensä liittyviä asioita psykoterapeutin vastaanotolla.
Cicciolina-megahitistään tunnettu artisti sairastui lukioikäisenä syömishäiriöön.
– Laskin mielummin kaloreita kuin matikkaa. Hain elämääni järjestystä ja kontrollia syömisestä, Vikman avutuu Trendille.
Vikmanin mukaan terapia oli ensiaskel siihen, että hän alkoi hyväksymään itsensä ja parantumaan syömishäiriöstään. Mielenterveysongelmat eivät kuitenkaan ole vieläkään jättäneet häntä täysin rauhaan.
Viime syksynä Vikman oli juuri löytänyt oikean suunnnan alkavalle pop-laulajan uralleen, ja hän tajusi saavuttavansa pian monia asioita, joista oli aina haaveillut. Yllättäen nainen alkoikin pelkäämään, että pysyisikö enää kaikessa perässä.
– Tunsin levottomuutta siitä, että mitä jos asiat eivät menekään niin kuin toivon.
Vikman oli ajamassa autoa, kun hänen tajunnassaan alkoi suhisemaan.
– Sain paniikkioireita, jotka tunnistin jo entuudestaan. Pysäytin auton moottoritielle ja soitin taksin.
Säännöllisesti psykoterapiassa käyvä Vikman haluaa puhua terapiastaan avoimesti, sillä ei näe asiassa mitään kummalista.
– Terapiaa ei tarvitse hävetä, se on nykypäivää. Jokaisen olisi hyvä hoitaa päätään, hän summaa.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lähde: Trendi 7/2020
Lue myös: Eronnut Erika Vikman vaihtoi villisti vapaalle julkkisystäviensä kanssa – katso kuvat!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kasinorakastajan blogi: Kuumat on kelit ja niin myös pelit!
- Shirly Karvinen bongattiin Ahdin keikalta – jatkuuko sutina?
- IS: Janni Hussi rikkoo vihdoin hiljaisuuden: ”On yhdessä sovittu näin”
- Ansku Bergströmillä uusi rakas: ”Hän saa mut nauramaan”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion riita: pariskunta eri osoitteissa
- Asiantuntijalta karu arvio Meghanista ja Harrysta: ”En suosittelisi yhteistyötä”
- Archie Cruzilta tiukka avautuminen somessa: ”On harkinnan alla pystynkö jatkamaan parisuhteessa…”
- Harry ja Meghan kärsivät taloudellisen jättitappion – ”Kova isku”
- Mikko ja Helena Koivun riita kuumenee monella rintamalla – yksinhuoltajuus ja väitetyt rikokset pöydällä
- Kasinorakastajan blogi: Heinäkuun pahimmat pelit – Shokkivaroitus!
- IS: Janni Hussi rikkoo vihdoin hiljaisuuden: ”On yhdessä sovittu näin”
- Ansku Bergströmillä uusi rakas: ”Hän saa mut nauramaan”
- Shirly Karvinen bongattiin Ahdin keikalta – jatkuuko sutina?
- Archie Cruzin ja Iida Vainion riita: pariskunta eri osoitteissa
- Kasinorakastajan blogi: Kuumat on kelit ja niin myös pelit!