Tukiainen sai taas tuomion
Johanna Tukiainen on ollut jälleen Vantaan käräjäoikeudessa. Hänelle oli tätä ennen langetettu neljä eri tuomiota pahoinpitelyistä ja rattijuopumuksesta. Eilen hän sai viidennen tuomionsa, tällä kertaa viime vuoden elokuussa tapahtuneesta selkkauksesta vantaalaisessa yksityisasunnossa.
Metropoli uutisoi pahoinpitelyä tuoreeltaan viime vuoden elokuussa. Silminnäkijöiden mukaan Johanna oli kutsuttu mukaan kahden pariskunnan illanviettoon vantaalaiseen yksityisuntoon, mutta illanvietto oli muuttunut kaaokseksi, kun Johanna oli juomatarjoilun päätyttyä riehaantunut ja ryhtynyt väkivaltaiseksi. Selkkauksen aikana Johanna oli silminnäkijöiden mukaan mm. lyönyt asunnossa ollutta naista kasvoihin niin että tämän huuli oli haljennut, sekä purrut häntä kasvoihin.
Lue alkuperäinen Metropolin juttu tapahtumasarjasta täältä.
Tukiainen ei myöntänyt tekoja, mutta Vantaan käräjäoikeus totesi että Tukiainen on aiheuttanut asunnon rouvalle vammoja kasvoihin ja vartaloon lyömällä tätä nyrkein ja avokämmenellä, sekä puremalla häntä kaulaan ja repimällä hiuksista.
Tukiaisen tuomio on 60 päiväsakkoa, yhteensä 1 320 euroa.
Tukiaisen pahoinpitelemä rouva tuomittiin 90 päiväsakkoon kolmesta pahoinpitelystä ja yhdestä lievästä pahoinpitelystä. Rouva oli selkkauksen aikana raahannut Tukiaisen pois asunnostaan tarttumalla tätä hiuksiin. Tukiainen sai kärsimyksistään 350 euroa korvausta. Oikeudenkäynti oli maksuton Tukiaiselle ja valtio maksaa hänen asianajajalleen noin 1800 euroa.
Eilisistä tuomioista uutisoi ensimmäisenä Hymy.
Jos haluat lukea lisää Johanna Tukiaisen värikkäästä elämästä, tilaa kohukirja Koko kansan Johanna – Paljastuksia kulissien takaa TÄÄLTÄ.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ritalta suoraa puhetta – Aki Manninen nimitteli vaimoaan paskasäkiksi
- Jösses! Prinssi Georgen ulkonäkö herättää nyt huomiota – katso kuvat
- Karita Tykkä avautuu riidasta Nanna Karalahden kanssa – suoraa puhetta
- Mikko Koivu ulos TPS:n valmennustiimistä: ”Mikko tajusi asian jo lokakuussa”
- Joel Harkimo paljastaa jymy-yllätyksen
- Kasinorakastajan blogi: Pelaamisen kaksoisstandardit
- Nanna Karalahden ja Karita Tykän riidassa shokkikäänne!
- Vau! Kastanja Rauhalalta yllättävä ilmoitus
- Ex-prinssi Andrew jatkaa huonoa käytöstään – perheenjäsen piti puhuttelun
- Joel Harkimo upeassa naisseurassa – Vau!
- Joel Harkimo upeassa naisseurassa – Vau!
- Vau! Kastanja Rauhalalta yllättävä ilmoitus
- Nanna Karalahden ja Karita Tykän riidassa shokkikäänne!
- Archie Cruz avautuu: ”V***u mikä mätisäkki”
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”