Uudesta parisuhteesta iloinnut Sara Sieppi joutui pettymään ystävänpäivänä – viettää nyt rakkauden juhlaa yksin
Tänään tiistaina 14. helmikuuta vietetään useissa maissa ystävänpäivää. Suomessa juhla keskittyy ystävien muistamiseen, mutta kansainvälisesti päivä on tunnettu rakastavaisten juhlapäivänä, jolloin osoitetaan romanttisia eleitä omaa kumppania kohtaan.
Tunnettu somevaikuttaja ja yrittäjä Sara Sieppi on viihtynyt pitkään sinkkuna. Viime kesänä Sieppi kuitenkin paljasti julkisuuteen seurustelevansa Huuhkajista tutun jalkapalloilijan, Pyry Soinin kanssa.
Sieppi on pysytellyt suhteestaan melko vaitonaisena sosiaalisessa mediassa. Helmikuun alussa hän julkaisi Instagramiin ensimmäisen yhteiskuvan rakkaansa kanssa, kun pari edusti tyylikkäänä Emma-gaalassa. Myöhemmin Sieppi kuitenkin päätyi joko poistamaan tai arkistoimaan otoksen, sillä postausta ei enää näy naisen sometilillä.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kaikesta huolimatta Saran ja Pyryn rakkaus vaikuttaa edelleen kukoistavan. Yksi asia Sieppiä silti surettaa. Hän joutuu nimittäin viettämään ystävänpäivää myös tänä vuonna yksin. Asia paljastuu Siepin Instagram-tililtä.
Sieppi on julkaissut Instagramiin videon, jossa näkyy ensin romanttinen ystävänpäiväaamun kattaus. Sängyn päälle lasketulle tarjottimelle on aseteltu kaksi vaaleanpunaista drinkkiä, herkullisia mansikoita, suklaata sekä kaksi sydämenmuotoista leivonnaista. Tämän jälkeen kamera kuvaakin sotkuista keittiötä ja tyhjäksi kaavittua puurokattilaa.
– Kun sinkkuvuosien jälkeen pääset vihdoin fiilistelee kaikkia näitä ällösöpöjä päiviä! Eiku hetkinen, se onkin työmatkalla, Sieppi kirjoittaa humoristiseen sävyyn julkaisunsa ohessa.
Ilmeisesti Pyry on siis karannut töiden perässä muualle ja jättänyt tyttöystävänsä yksin kotiin tärkeänä päivänä. Tilanne on ikävä, mutta onneksi Saran postauksen kommenttikenttä on täyttynyt tsemppaavista viesteistä.
– Saatpa syödä itse molemmat, eräs seuraaja lohduttaa.
– Pystyn samaistumaan, toteaa toinen.
Näet hauskan videon alta tai täällä.
Lue myös:
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Shirly Karvinen puhuu suunsa puhtaaksi erosta Sannin kanssa: ”Tuntuu raskaalta”
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026