Uudistunut Leijonan luola -sarja tekee paluun – tässä ovat uudet sijoittaja-Leijonat!
Huippusuosittu kansainvälinen bisnesformaatti Leijonan luola nähdään ensi syksynä uudistuneena Nelosella ja Ruudussa. Leijonan luola Suomessa tavalliset yrittäjät saavat mahdollisuuden astella suomalaisen bisnesskentän kovimpien sijoittajien eteen ja esitellä heille oman bisneksensä.
Uudella kaudella Leijonina nähdään palkittu yrittäjä ja enkelisijoittaja Kim Väisänen, itsekin Leijonan luolasta aikanaan startin omalle bisnekselleen saanut Noora Fagerström, alle 30-vuotiaana miljonääriksi noussut yrittäjä Jenni Kynnös, kotimaisen bisneskentän legenda Jari Sarasvuo, yhtenä Woltin perustajista tunnettu Elias Aalto sekä yritysmaailmassa vaikuttava koomikko ja esiintyjä Sami Hedberg.
Jokainen Leijonista on valmis sijoittamaan lupaaviin yritysideoihin omaa rahaansa ja aikaansa – mutta vain, jos Leijonan luolaan saapuvat yrittäjät ovat ideoissaan ja myyntipuheissaan tarpeeksi innovatiivisia ja onnistuvat vakuuttamaan Leijonat.
– Toivon näkeväni Leijonan luolassa ideastaan innostuneita yrittäjiä, jotka esittelevät meille hyödyllisiä ja tarpeellisia tuotteita ja palveluita. Sellaisia, jotka aidosti luovat lisäarvoa, jonkun pakkokeksityn Tamagotchin sijaan. Lisää krääsää emme tälle pallolle tarvitse enää yhtään Kim Väisänen kuvailee.
Leijonat vakuuttavat, että luolaan ovat tervetulleita kaikkien alojen yritykset ja bisnesideat.
– Itseäni kiinnostavat etenkin B2B-palvelubisnekset sekä digimarkkinointiin vahvasti nojaavat yritykset, kuten verkkokaupat. Toivottavasti mahdollisimman moni uskaltautuu hakemaan mukaan, Jenni Kynnös sanoo.
– Minua eniten houkuttavat perustajatiimit, joilla on ennakkoluuloton nälkä ja uskottava osaaminen menestyä kansainvälisesti, Elias Aalto kuvailee.
-Toivon, että ohjelmaan lähtee mukaan yrityksiä, joilla on oikea tuote, jonka elinvoimaisuutta toimialallaan tukevat hyvä tiimi ja tyytyväiset asiakkaat. En sijoita enää ikinä ideoihin, joiden olemassaolon oikeutusta eivät tiimi ja asiakkaat vahvista, Jari Sarasvuo sanoo.
Lue myös:
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Erna Huskon salasuhde paljastui – tässä salattu rakas
- Ex-missi Jenni Väänänen julkaisi harvinaisen kuvan kovasti kasvaneista lapsistaan
- HS: Näyttelijä Lotta Lehtikarin perhettä kohtasi suuri tragedia – kaksi itsemurhaa kahden vuoden sisällä: ”Tunsin vihaa ja surua”
- Katiska-huumevyyhdistä tuomiota istuva Janne ”Nacci” Tranberg lähetti vankilasta yllättävän joulutervehdyksen
- Kesällä avioitunut tubettajapari Mmiisas ja Tomas keskellä haasteita – Miisalta rehellinen avautuminen: ”Sydän hakkaa kovaa”
- Marianne Kallio kauneuskilpailun finaalissa – video!
- Petetyn Petri Tykän ulostulo: ”Jokainen näkee pettämisen hieman eri lailla”
- Piritta Hagman julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Susijengin valmentajan Lassi Tuovin kanssa – rakastunut pari hehkuu onnea!
- Samuli Edelmann julkaisi harvinaisen yhteiskuvan – juhlii 16 vuotta täyttänyttä kuopustaan: ”Poikani, upea nuori mies!”
- Seiska: Lapsensa huoltajuuden menettänyt Johanna Tukiainen sieppasi tyttärensä – äiti huolissaan: ”Toivon, että heidät löydetään pian”