Veronica Verhon ja Juhani Koskisen hääjärjestelyt ottivat takapakkia – ”Luulin, että riittäisi varaaminen vuotta ennen”
Juontaja Veronica Verhon ja hänen kihlattunsa Juhani Koskisen oli tarkoitus mennä naimisiin ensi kesänä. Nyt Veronica paljastaa, että hääjärjestelyt ovat ottaneet takapakkia.
– Ei ole, koska kaikki paikat on varattu kesälle 2023. Luulin, että riittäisi varaaminen vuotta ennen, mutta ei näköjään. Katsellaan siis joskus parin vuoden päästä, Veronica kertoo Instagramissa.
Veronica paljasti viime elokuussa aloittaneensa häiden suunnittelemisen. Hän kertoi tajunneensa ystäviensä häissä, miten paljon asioita omien häiden suhteen on vielä hoidettavana.
– Mutta ollaan Juhanin kanssa mietitty, että häät on Turussa. Kirkko ja juhlatila on jo tiedossa. Ruoka ja drinkit on myös päätetty puheen tasolla. Kaikki muu on hyvin auki, kutsukorteista pukuun, hän kertoi elokuussa.
Pariskunta kihlautui alkuvuodesta 2021, mutta piti asian tietoisesti poissa julkisuudesta useiden kuukausien ajan.
– Kosinnan jälkeen minulle tuli ensimmäistä kertaa todella vahva tunne siitä, etten halua jakaa tätä vielä, Verho kertoo Ilta-Sanomille.
Onnellisen asian salaamiseen oli myös toinen, koskettava syy.
– Halusimme myös tavata minun isovanhempani, jotta voimme kertoa heille kasvotusten ja näyttää sormukset.
– En halunnut, että he saisivat lukea tällaiset uutiset lehdestä, Verho kertoo.
Lue myös:
IS: Veronica Verho paljasti koskettavan syyn kihlauksensa salaamiseen: ”Tuli vahva tunne”
IL: Veronica Verho avautuu lääkäreiltä saamastaan tuomiosta – ”Tämä on ihan p**kaa”
LUE MYÖS:
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Vau! Alexander Stubb poseeraa Hollywoodin supertähden kanssa
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja