Vuoden Roosa nauhan suunnittelija Eva Wahlström puhuu rehellisesti isänsä kuolemasta – ”Juoksin, kunnes jalkani eivät enää kantaneet”
Entinen huippunyrkkeilijä Eva Wahlström on vuoden 2021 Roosa nauhan suunnittelija.
Wahlströmin isä sairastui 2000-luvun alussa vatsasyöpään ja menehtyi sairauteen toukokuussa 2004. Wahlström muistelee vaikeaa ajanjaksoa MTV3-kanavan Viiden jälkeen -ohjelmassa.
Wahlströmin isän syöpä oireili aluksi vastakipuina ja pahoinvointina.
– Isä sieti oireita liian kauan. Hän oli pitkään niin, ettei halunnut mennä lääkäriin, Wahlström toteaa ohjelmassa.
– Tutkimuksiin olisi pitänyt mennä paljon aiemmin, hän lisää.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lohtua haastavan tilanteen keskellä Wahlström sai treenaamisesta. Välillä urheileminen meni kuitenkin yli.
– Se oli pakenemista. Silloin minä juoksin niin paljon. Minä juoksin ja juoksin ja juoksin, kunnes jalkani eivät enää kantaneet, Wahlström kuvailee.
– Siitä saakka minulla on ollut jännetulehdus jaloissa. Tuli ylirasitustila, minkä kanssa elän edelleen.
Wahlström kokee, että hänen isänsä sai Suomessa hyvää hoitoa syöpäänsä.
– Saimme parasta mahdollista hoitoa mitä silloin oli tarjolla. Mutta isä ei ihan kestänyt niitä hoitoja. Hänen elimistönsä ei kestänyt.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Isän kautta eletyt kokemukset syövästä vaikuttivat paljon siihen, että Wahlström lähti mukaan Roosa nauha -kampanjaan. Wahlström uskoo kuitenkin osallistuneensa joka tapauksessa kampanjaan.
– Mutta tuntuu, että kun on omakohtaista kokemusta, niin minulla on tavallaan oikeus olla tässä roolissa. Minä tiedän, mistä tässä kaikessa on kyse, Wahlström summaa.
Lue myös:
Eva Wahlström paljasti perheensä yllättävän päätöksen: ”Vihdoin se tapahtuu!”
Eva Wahlströmille äitiys ei ole suorittamista – ymmärsi asian tärkeän huomion kautta
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino ilman rekisteröitymistä arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Pikakasinot 2026 – Pelaa ilman rekisteröitymistä ja nosta voitot nopeasti
- Parhaat nettikasinot 2026 – Turvalliset ja luotettavat vaihtoehdot
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”