Kuva: Instagram @_theothersideofsarra
Yle: Entinen Miss Rovaniemi myy seksiä netissä – eikä häpeä: ”Tämä on minun työni, ja työstä maksetaan veroja”
Ylen haastattelema rovaniemeläinen Saara-Maria Karlström-Rantala, 35, kertoo avoimesti ja häpeilemättä työstään OnlyFans-sivustolla, sillä hänen mukaansa keskusteluilmapiiri aiheen ympärillä on muuttunut sallivammaksi ja avoimemmaksi.
– Työstään saa puhua julkisesti. Siitä saa tykätä, eikä siinä ole hävettävää, hän sanoo Ylen haastattelussa.
Karlström-Rantala on vuoden 2014 Miss Rovaniemi. Hän työskenteli aiemmin tapahtuma-alan yrittäjänä, kunnes koronapandemian myötä työt loppuivat. Nainen oli juuri muuttanut Ouluun ja oli yhtäkkiä ilman töitä uudella paikkakunnalla.
Vaikka Karlström-Rantala on ennen ollut jopa vähäpukeista esiintymistä vastaan, hän ajautui OnlyFans-sivustolle, perusti tilin ja alkoi julkaista eroottista sisältöä. Pikkuhiljaa siitä tuli hänen elantonsa, josta hän maksaa myös veroja ja rahoittaa korkeakouluopintojaan.
– Seksiä minä myyn. Se on vain kuvamuodossa. Sanon sen ylpeydellä. Tämä on minun työni, ja työstä maksetaan myös veroja.
Myös lähipiiri suhtautuu Karlström-Rantalan työhön kunnioittavasti. Tulevaisuudessa hän haaveilee urasta seksuaalineuvojana ja aikoo jatkaa työtään niin kauan kuin sillä on myönteisiä vaikutuksia.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Lue myös: Seiska: Shirly Karvinen ja Sanni pussailivat avoimesti helsinkiläisravintolassa – ”Vahvaa tunnetta ilmassa” Archie Cruz avoimena viime keväisestä erokohustaan Radio Rockilla: ”Annoin ehkä demonien ottaa liian ison vallan itsestäni”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”
- Iida Vainio rikkoi vihdoin somehiljaisuuden
- Kuningas Charles raivoissaan – Ex-prinssi Andrew saatetaan laittaa asuntovaunuun
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Kuningas Charles raivoissaan – Ex-prinssi Andrew saatetaan laittaa asuntovaunuun