Kasinorakastajan blogi: Pelaamisen kaksoisstandardit

Viime blogissa oli rutkasti suorastaan paatoksellista pohdiskelua rahapelaamisen vastuullisuudesta. Ei riittävästi, koska jatkan samaa selkeää rataa myös nyt, kun vapahtaja on jälleen ylösnoussut.

Voidaan sanoa, että yleisellä tasolla Suomessa rahapelaamista säädellään tarkasti. Alaikäiset eivät saa pelata kasinopelejä, ja järjestelmää uudistetaan tuoreen rahapelilain avulla haittojen vähentämiseksi. Tavoitteena on ihan vain suojella ihmisiä.

Jos haittojen ja vastuullisuustoimien kokonaisuutta tarkastellaan rehellisesti, kuva ei ole ihan niin yksinkertainen.

Samaan aikaan kun rahapelaamista pyritään hallitsemaan, suomalaiset altistuvat pelimekaniikoille, jotka muistuttavat uhkapelaamista jo paljon ennen täysi-ikäisyyttä. Kun myös rahapelien näkyvyys on kasvamassa, koko pelaamisen kulttuuria pitäisi tarkastella nykyistä syvällisemmin.

Kaikki alkaa videopeleistä

Aikoinaan fyysisiä peliautomaatteja sai pelata ilman juuri mitään kontrollia. Sittemmin tulivat ikärajat ja tunnistautumiset, mutta uhkapelinomaiset elementit eivät suinkaan ole alaikäisiltä kadonneet mihinkään.

Videopelejä pidettiin pitkään harmittomana hupina, kunnes siitä kasvoi valtavan kokoluokan teollisuutta. Videopeliteollisuus peittoaa esimerkiksi elokuvateollisuuden mennen tullen kaikilla mittareilla nykyään.

Pelatessa pääsee itse sankariksi siinä, missä leffojen töllöttäminen on luonteeltaan passiivista. Tärkeä rooli videopelien suosiossa on pitkään ollut myös niin sanotuilla yllätyslaatikoilla.

Nämä laatikot eli yleisemmin loot boxit ovat videopelaajien keskuudessa erittäin tuttuja virtuaalisia esineitä, joiden sisältö on satunnainen ja paljastuu vasta sen avaamisen jälkeen. Niitä voi ostaa pelin sisäisellä valuutalla tai ihan oikealla rahalla, ja ne sisältävät usein mitä jännittävämpiä esineitä tai vaikkapa varusteita.

Loot boxeissa on myös hauska twisti, joka ei liity pelkästään siihen, että niitä voi hyödyntää kuvetta kaivamalla. Peleissä niin sanotusti arvokkaammat palkinnot ovat aina harvinaisempia, muttei edes ekstramaksulla saa välttämättä himoitsemaansa palkintoa.

Jäljet johtavat kauas itään. Japanilaisessa MapleStoryssa aikoinaan käytetyistä Gachapon ticketeistä on sittemmin syntynyt käsite nimeltä gacha-loukku. Tällä viitataan siihen, että rahaa kulutetaan niin kauan, kunnes haluttu palkinto tippuu hyppysiin.

Ei ole yllättävää, että videopelivalmistajien suunnittelemat sisäiset rahantekokoneet keksittiin juuri nousevan auringon maassa. Vähemmän on missään ollut keskustelua siitä, miten rahankäyttö vaikuttaa kaikkialla olennaisesti videopelissä etenemiseen halutulla tavalla.

Tämän päivät tutkimusten mukaan nämä mekanismit muistuttavat merkittävästi perinteistä uhkapelaamista. Logiikka on sama, koska pulittamisen jälkeen seuraa erittäin epävarma lopputulos. Pelikokemus muuttuu rikkaammaksi kirjaimellisesti, koska palkinnoilla on joissain tapauksissa todellista rahallista arvoa.

Mistään vähäpätöisistä asioista ei siis suinkaan ole kyse. Videopelaaminen on erittäin suosittua taaperoista keski-ikäisiin ihmisiin. Rahaa käytetään erilaisiin ostoihin valtavasti, jotta addiktoiva viihde tarjoaisi entistä kovempaa dopamiinitykitystä.

Paljon puhutaan rahapelaamisen tuomista ongelmista ja vastuullisuudesta, mutta tästä huolimatta nimenomaan Suomessa loot boxeihin liittyvää pelaamista ja rahankäyttöä ei ole säädelty oikeastaan mitenkään. Ei ole toisaalta monessa muussakaan maassa.

Tunnistettu ongelma, mutta ei selkeää vastausta

Suomalaiset viranomaiset ovat kyllä todenneet, että loot boxit sijoittuvat rahapelaamisen ja digipelaamisen välimaastoon ja vaatisivat mahdollisesti tiukempaa sääntelyä. Puheen tasolle ovat jääneet viranomaisten heitot. Tämä ehkä johtuu siitä, että poliitikoilla ei ole minkäänlaista käsitystä siitä, mitä videopelien maailmassa tapahtuu.

Käytännössä alaikäiset altistuvat loot box -toimintamallille syvällisesti ja laajasti. Sääntely on tosiaan joko hajanaista tai täysin olematonta. Videopelien koukuttava luonne ja loot boxien ilmiö jäävät sinne kuuluisalle harmaalle alueelle.

Tilanne ei siis suinkaan ole se, ettei ongelmaa jossain määrin ymmärrettäisi. Tilanne on se, että sitä ei vain ole haluttu ratkaista. Syitä voi vain arvuutella. Virtuaaliesineiden arvo ja kolmansien osapuolien sivustot mahdollistavat uhkapelaamisen kaltaisen toiminnan ilman mitään selkeää valvontaa.

Näissä ympäristöissä läpinäkyvyys on heikkoa, sääntely ei ulotu kunnolla mihinkään ja riskit kasaantuvat. Olisi kiinnostava tietää, miten Belgiassa loot boxit kieltävä laki toimii käytännössä. Systeemiä kierretään varmasti tavalla tai toisella, koska sääntely harvoin pysyy kehityksen mukana.

Samaan aikaan rahapelien näkyvyys kasvaa

Hypätäänpä sitten videopelien maailmasta suoraan Suomen uuteen rahapelilakiin. Uusi rahapelijärjestelmä tuo markkinoille Veikkauksen rinnalle lisää toimijoita ensi vuonna. Rahapelien markkinointi sallitaan myös laajasti eri kanavissa.

Affiliate-markkinointi ja influensserit pyritään vaientamaan, mutta mitä ilmeisemmin Suomen lisenssin saaneet operaattorit saavat kuitenkin itse mainostaa brändiään maalla, merellä ja ilmassa ilman sen kummempia rajoituksia.

Tätä perustellaan kanavoinnilla. Pelaajat halutaan ohjata laillisiin palveluihin. Vastuullisuuden osalta näkyvyyttä ja markkinointia ei ole pahemmin kyseenalaistettu. Ei vaikka on ilmeistä, että rahapelien näkyvyys ja samalla liiallisen pelaamisen riskit kasvavat tietyllä osalla pelaajista räjähdysmäisesti.

Haittojen vähentäminen vai niiden siirtäminen?

Suomessa on kanavointiasteen heikentymisestä, eli toisin sanoen verotulojen kuivumisen takia ollut pitkään jo kiire siirtyä monopolisysteemistä pois. Kanavointiasteella tarkoitetaan tässä kontekstissa sitä, miten iso osa rahapelien tuotoista pysyy Suomen sisällä.

Tuotot Veikkauksen kaltaisessa yrityksessä perustuvat siihen, että pelaajat pelaavat ja häviävät rahaa. Tällä hetkellä suomalaiset pelaavat isommalta osin ulkomaisilla nettikasinoilla, koska se on hauskempaa.

Tämän takia lain valmistelussa lausunnot vastuullisuudesta ja ongelmien kasvusta ovat saaneet vähäisesti tilaa. Esimerkiksi Peluuri on varoittanut, että rahapelien markkinoinnin vapauttaminen sisältää merkittäviä riskejä. Näkyvyys lisää altistumista, ja altistuminen lisää pelaamista.

Tämä luokin sitten erittäin perustavaa laatua olevan ristiriidan. Haittoja halutaan vähentää, mutta samalla lisätään altistumista. Sama kuin veisi hevosille allergisen ihmisen talleille ja olettaisi, että tuskinpa se nokka pahemmin vuotaa.

Äkkiseltään voisi ajatella, että on vain haluttu runtata laki läpi ja hyväksyä se, että oman elämänsä kelkasta tippuvia pelaajia nähdään aiempaa enemmän.

Kulttuuri, joka normalisoi pelaamista

Suomalainen kulttuuri on normalisoinut kaikenlaisen pelaamisen jo aika päivää sitten. Kansa janoaa isoja voittoja, ja media pitää osaltaan huolen siitä, että viikosta toiseen julkaistaan arvontojen oikeiden numeroiden ohella artikkeleita isoista voitoista.

Tämä on kannattavaa, koska juuri tällaisten juttujen otsikoita suomalaiset tykkäävät klikata. Samalla toivotaan, ettei voitto ole ainakaan omaan naapurustoon tullut, koska kateus on kovaa.

Nämä eivät ole mitään satunnaisia uutisia. Ne ovat jatkuva osa uutisvirtaa. Niitä lukevat kaikki. Myös se juuri lukemaan oppinut Raimo Kihniöstä.

Tämä ei toki tarkoita, että media tekisi jotain väärää. Uutiset kiinnostavat, koska isot voitot kiinnostavat. Vaikutus on kuitenkin täysin selvä. Rahapelaaminen pysyy jatkuvasti näkyvillä, kiinnostavana ja ennen kaikkea sosiaalisesti täysin hyväksyttynä.

Mitä tapahtuu ennen täysi-ikäisyyttä?

Rahapelaamisen sääntely alkaa käytännössä vasta täysi-ikäisyydestä. Ennen kuin pääsee baariin, suomalainen ehtii oppia videopelien kautta rahankäyttöä satunnaisiin palkintoihin.

Samalla lottohullun kansan nuoremmatkin altistetaan mediassa niin sanotulle jatkuvalle voittotarinalle. On helppoa kasvaa kulttuuriin, jossa pelaaminen rahalla on täysin normaalia.

Kun sitten Kihniön Raimokin saavuttaa täysi-ikäisyyden, ei rahankäyttö pelikokemusten parantamiseksi ole vieras ilmiö, koska se on totaalisen tuttu. Sen jälkeen onkin sitten henkisesti varsin helppoa ottaa se loikka nettikasinoille hyödyntämään pelikokemusta buustaavia ilmaiskierrostarjouksia.

Ei tosin Veikkauksen nettikasinolla. Ei myöskään muilla Suomen lisenssin saavilla pelisivustoilla, koska pelimääriin perustuvat palkinnot ja volyymibonukset ovat laissa kiellettyjä. Kaikki täysi-ikäiset suomalaiset voivat kuitenkin myös vuonna 2027 pelata missä haluavat, koska mikään ei tätä rajoita. Virallinen rahapelisysteemi ja Joutsenlippu eivät välttämättä monia pelaajia kiinnosta.

Kaksi tarinaa, yksi todellisuus

Ristiriitoja syntyy tämän päivän polarisoituneessa maailmassa naurettavan helposti. Dissonanssin määrän voi kuitenkin maksimoida kertomalla vaikkapa kahta tarinaa samaan aikaan. Suomessa tässä ollaan kohtuullisen hyviä silloin, kun puhe koskee pelaamista.

Ensimmäisessä tarinassa rahapelaaminen on paha riski, jota pitää ehdottomasti säädellä. Toisessa tarinassa videopelit ovat viihdettä, vaikka ne sisältävät kaikenikäisille täysin uhkapelaamisen kanssa yhteneväisiä mekanismeja.

Voiko jälkimmäinen johtua tietämättömyydestä enää näin vuonna 2026? Videopelejä ei kuitenkaan keksitty viime vuonna, ja ensimmäiset loot boxit näkivät päivänvalon vuoden 2004 hujakoilla.

Samalla media pitää rahapelaamisen näkyvänä, markkinointi tulee kohta isosti lisääntymään ja nuoriso, josta ollaan aina muka huolissaan, altistuu kaikenlaiselle rahankulutukseen pohjaavalle pelaamiselle jo erittäin varhaisessa vaiheessa.

Kysymys, jota ei haluta kysyä

Jos tavoitteena olisi aidosti minimoida haitat, loogisin ratkaisu olisi selkeä: rajoittaa sekä rahapelien että niitä muistuttavien mekanismien näkyvyyttä ja saatavuutta. Affiliate-markkinointi on bännätty uudessa rahapelilaissa, vaikka se on luonteeltaan korostetun kohdennettua.

Nettikasinoiden omasta takaa harjoittama läpitunkeva markkinointi kaikkialla sen sijaan kohdistuu kaikkiin kansanosiin ja ikäluokkiin. Näinkö sen kuuluu mennä?

Huolestuttavia kansainvälisiä esimerkkejä ei Tukholmaa kauempaa tarvitse etsiä, mutta Suomessa halutaan toistaa ruotsalaisten seitsemän vuoden takaiset ongelmat ihan omakohtaisesti. Hulluahan se on, mutta potentiaalisille riskeille ja haitoille ollaan yksinkertaisesti sokeita.

Todellisuudessa ei pitäisi puhua pelkästään haittojen ehkäisystä. Kyse on isosta kokonaisuudesta eli markkinoista, kasvusta ja kysynnästä, jolloin nousee väistämättä yksi kysymys pinnalle.

Onko olemassa tahtotilaa tehdä pelaamisesta oikeasti vastuullista? Samalla pitäisi estää rahapeliyrityksiä kasvamasta ja ennen kaikkea ihmisiä pelaamasta.

Taloustilanne, jo varhain rahapelaamiseen tutustuneet suomalaiset ja päättäjien substanssiosaamisen puute huomioiden vastaus on kaikille varmaan ihan selvä. On täysin ilmeistä, että suomalaisten halutaan pelaavan jatkossakin paljon.

Joel Karhu

PS. vastaan sisällöstä KasinoRanking.comissa. KasinoRanking on aina ajan tasalla oleva kasinovertailusivusto. Sieltä löydät bonukset, arvostelut ja tietysti ajankohtaiset kampanjat.