Left Foot: Eilen 4/6, tiistaille tarjolla muhkea vetovinkkikattaus

Eiliseltä kiskottiin sinällään tyydyttävä mutta allekirjoittaneelle riittämätön tulos 4/6 seuraavilla osumilla:
Lokomotiv Moskow -1
AC Milan Draw no bet
Hollannin Jupiler League: Jong PSV-FC Den Bosch, yli 2,5 maalia
Lukko-Tappara, alle 4,5 maalia
Edelleen pitää hienosäätää ruuvia, sillä vain 100-prosenttinen työskentely on hyväksyttävää. Tiistai tuo mukanaan muutaman mukavan kohteen, joihin olen henkilökohtaisella tasolla valmis panostamaan keskivertoa suuremman tiistaikaupan verran.

Puolan cup: Zaglebie Lubin – Arka Gdynia

Puolan cupin välierissä tahkotaan tänään ensimmäisiä osaotteluita, kun pääsarjajoukkue Zaglebie Lubin kohtaa kotikentällään ykkösdivisioonassa palloilevan Arka Gdynian. Joukkueiden tasoero on selkeä, mutta täytyy kyllä todeta, että noususta edelleen taisteleva ja sijalla kolme ykkösdivisioonassa majaileva Arka Gdynia on ollut talvitauolla hankittujen uusien pelaajiensa avustuksella viime aikoina varsin vahva rykmentti (talvitauon jälkeisten pelien saldo 4-3-0). Tänään vastassa on putoamista vastaan Ekstraklasassa taisteleva ja cupiin täydellä höyryllä panostava liigaryhmä, jota vastaan lähdetään valmentajan mukaan peruuttelemaan siten, että toinen osaottelu tarjoaisi vielä mahdollisuuden finaalipaikkaan. Syy varovaiseen vieraspelaamiseen on selkeä: vierasryhmän kokoonpano on tänään siipirikkoinen, kun nokkahuiluosastolla möllöttävät muun muassa hyökkääjälupaus Slusarski sekä enemmän tai vähemmän runkorypäleen viittaa kantaneet Tomasik ja Wojowski. Arka Gdynia on ollut reissun päällä jo pidemmän aikaa ja matkustaminen saattaa tuottaa oman lisäköntsänsä pelihousuihin illan ottelussa.
Zaglebie on levännyt viime päivät maistukaisesti ja valmistautunut tärkeään cup-koitokseen huolellisesti. Joukkueen pelaajat ovat uhonneet, että homma ratkaistaan jo ensimmäisessä osaottelussa useamman maalin voitolla, ja kun kokoonpanomurheita ei ole, saattaa tulos olla kotijoukkueen kannalta hyvinkin suotuisa. Itse lähden kuitenkin liikkeelle normaalista kotivoitosta.

Luton – Tamworth

Luton kohtaa illan Conference Premier -myräkässä varsin väsyneen Tamworthin ryhmän. Luton on hyvinkin pitkälti jo varmistanut sarjanousunsa, mutta lopullista sinettiä sarjaporrassinkoiluun olisi mahdollista iskeä kehiin tänään kotiyleisön edessä. Joukkue on paukuttanut 20 kotiottelussaan yhteensä 56 maalia (keskimäärin 2,8 maalia per matsi) ja päästänyt vain 12, joten maalinteko ei ole tutulla nurmella ollut ongelma, vaikka viime kierroksilla kone on hieman yskinytkin.
Tamworth on hyvin lähellä putoamista alempiin kuravelleihin; kun viisi kierrosta on pelaamatta, riplailee joukkue yhdeksän pistettä säilymisviivan alapuolella. Viisi viimeistä ottelua ovat tuottaneet yhden tasapelin ja neljä tappiota maalierolla 3-13. Kokoonpanouutiset eivät tuo ihmeellisiä uutisia tulleessaan, joten olen valmis panostamaan kotiyleisönsä edessä sarjanousunsa sinetöivän Lutonin reilumpaan voittoon – sen verran Kuisma Taipalemaisia ovat Tamworthin otteet viime aikoina olleet.

Blackpool – Derby

Blackpool ja Derby iskevät yhteen kahden väsyneen joukkueen rimpuilussa. Derby pääsee vielä taistelemaan nousukarsintavääntöihin, Blackpool puolestaan tarvitsee edelleen muutaman pisteen säilymisensä varmistamiseksi. Blackpoolin kotiotteet ovat olleet viime aikoina sangen ripulimaisia – samoin Derbyn vieraspelaaminen. Tänään kotijoukkue joutuu lähtemään taistoon ilman kahta parasta maalintekijäänsä Fulleria ja Daviesia, ja kun maalinteko on muutenkin ollut tervanjuontia, saatetaan tänään nähdä Blackpoolin kotiluolassa erittäin tylsä peli. Myös Derby kamppailee pienoisten yläkerran poissaolojen kanssa. Kolmessa viimeisessä vierasottelussa on syntynyt yksi ainoa maali, joten voin hyvällä omallatunnolla iskeä kokoonpanouutiset selvitettyäni kohteeseen alle 2,5 maalia.

Wigan – Millwall

Muistakaamme vielä näin lopuksi, ettei Wigan tähtää Championshipissä enää suoraan nousuun vaan joutuu tyytymään nousukarsintapaikkaan. Muistakaamme myös fakta, jonka mukaan joukkue tähyää tällä hetkellä vain ja ainoastaan ensi lauantaina pelattavaan Englannin cupin välieräotteluun, jossa se kohtaa superfantsun Arsenalin. Olkaamme tietoisia myös siitä, että Millwallin leirissä on tosi kyseessä; mikäli Championshipiä halutaan pelata myös ensi kaudella, on voittoja nyt tultava Liukkosmaiselta liukuhihnalta. Wigan tulee lepuuttamaan tänään avain-Juhaneitaan, ja kun Millwallin kokoonpano näyttää meikäläisen silmään varsin mukiinmenevältä, olen valmis iskemään matsiin vierasjoukkueen puoleen kääntyviä vetoja. Wiganin pukukopissa tiedetään, miten maaleja syljetään, joten aion sylkeä kehiin myös ’molemmat joukkueet tekevät maalin’ -tyylisen veivauksen.

Päivän vedot

Wigan-Millwall, molemmat joukkueet tekevät maalin
Millwall +1
Millwall +2
Puolan Cup: Zaglebie Lubin
Blackpool-Derby, alle 2,5 maalia
Luton -1
Englannin Ykkösliiga: Brentford
Chelsea
Chelsea-PSG, yli 2,5 maalia
Borussia Dortmund-Real Madrid, yli 2,5 maalia
Lisää Left Footin vinkkejä ja kilpailuja löydät miehen Facebook-sivulta.

Saatat myös tykätä

KÄYTÄMME EVÄSTEITÄ

Evästeiden avulla personalisoimme käyttäjäkokemustasi, jotta voimme näyttää sinulle personoitua sisältöä ja mainoksia. Lue lisää evästeistä ja hallinnoi niitä tästä.