Raipe Helmisen ja Eppu Salmisen suosittu ravintola rantautui Helsinkiin

Voita kahden hengen matka Mestarien liigan puolivälieriin!

Tulisilla kanansiivillään kulttimaineen Tampereella saavuttanut Hook Wings avaa ovensa myös Helsingissä.
Vuodesta 1997 Tampereella toiminut ravintola luottaa jäljittelemättömiin makuihin ja kotimaisiin raaka-aineisiin. Samoin urheilu on konseptin mukaisesti isossa roolissa. Ravintolan omistajiin kuuluvat mm. Raimo “Raipe” Helminen ja Eppu Salminen.
Helsingin Hook Wings viettää avajaisiaan tänään torstaina 14.4. kello 14 alkaen. Siipiravintola sijoitsee Kisahallin päädyssä, entisen Gringos Locosin paikalla. Vaikka Hookilla on useita kilpailijoita Suomen siipipääkaupungissa Tampereella, on se läpi vuosien ylläpitänyt vankan suosionsa.
– Haluamme ehdottomasti vastata Tampeerella saavutettuun maineeseen ja laatuun. Hook perustuu yksinkertaisiin asioihin, jotka tehdään huolella: laadukkaisiin tuotteisiin, uniikkiin miljööseen ja iloiseen palveluun. Siivet ovat rentoa ja maukasta fast foodia, josta on lupa jäädä nauttimaan, Hookissa osakkaana vaikuttava Juha Vuorio kertoo.

Hook on Tampereella profiloitunut omintakeisten makujensa lisäksi vahvasti myös ottelukatsomoiden isäntänä. Vuorion mukaan urheilu ja viihde ovat voimakkaasti esillä myös Helsingissä.
– Teemoina uudessa Hookissa ovat muun muassa ToPo ja Helsingin olympiakisat. Samoin ravintolaan tulee näyttävät screenit otteluiden seuraamista varten. Hook on konseptina tunnettu viihdepainotteisuudestaan ja tulemmekin olemaan paljon julkisuudessa erilaisilla tempauksilla, joita on juonittu yhdessä mm. omistajiemme Raipe Helmisen ja Eppu Salmisen kanssa. Ja paikka seuraavallekin Hookille on jo tiedossa: Turku saa tästä pian osansa, Vuorio povaa.
Siipikastikkeilla salainen reseptiikka
Ruokalista pohjaa nimensä mukaisesti siipiin ja toinen toistaan tulisempiin kastikkeisiin. Suurin osa kastikkeista ja majoneeseista valmistetaan Tampereella salaisten reseptien mukaan ja toimitetaan sieltä Helsinkiin.
– Tuoreet vastapaistetut wingsit ovat meillä tietysti kaiken keskiössä. Puoli ruokaa tässä tapauksessa on kuitenkin onnistunut kastike. Kastikkeissamme on monta vaihtoehtoa aina ”mildistä suicideen” – ja tietysti täältä saa myös legendaarista Buffalo-kastiketta. Perinteisten siipien lisäksi Hookissa tarjoillaan aitoamerikkalaisia ribsejä, finger foodia, salaatteja ja jopa burgeria. Raaka-aineiden kotimaisuus on meille ehdoton edellytys, Vuorio jatkaa.
Helsingin Hookiin valmistuu kevään aikana iso, noin 400 m² suuruinen kesäterassi, jonka auringonpaisteessa kelpaa nauttia siipiaterian jos toisenkin. Yksityistilaisuuksia ja muita ryhmävarauksia varten asiakkailla on mahdollisuus myös erilliselle VIP-loosille. Hook Wingsin omistaa Suomen Siipiravintolat Oy, jonka osake-enemmistön ravintolayhtiö Restamax Oyj osti viime vuonna. Restamaxin ja Juha Vuorion lisäksi osakkaina ovat Raimo Helminen, Helena Van Woerden-Vuorio ja Eppu Salminen.
Hook Wings, Helsinki
Mannerheimintie 17
Avoinna: ma–pe 16–23, la 14–24 ja su 14–22.
Kesän laajennetuista aukioloajoista tiedotetaan myöhemmin.

Voita kahden hengen matka Mestarien liigan puolivälieriin!

Saatat myös tykätä
Pyöräytä Wheel of Rizk -onnenpyörää ilmaiseksi!
Pyöräytä Wheel of Rizk -onnenpyörää ilmaiseksi!

KÄYTÄMME EVÄSTEITÄ

Evästeiden avulla personalisoimme käyttäjäkokemustasi, jotta voimme näyttää sinulle personoitua sisältöä ja mainoksia. Lue lisää evästeistä ja hallinnoi niitä tästä.