Vappu on lähestulkoon virallinen lupa kaivaa piknikkamppeet esille ja viettää rattoisia eväshetkiä luonnon helmassa. Näillä vinkeillä vappupiknik ja kesän muutkin piknikit sujuvat vaivatta.
1. Kalusta pikniknäyttämö tilanteen mukaan

Jos piknikin haluaa järjestää viimeisen päälle, kannattaa ottaa mukaan pienet retkikalusteet. Niiden ääressä on mukavampi evästää etenkin, jos ulkona on tarkoitus viipyä pidempään.
– Kokoontaitettavat pöydät ja tuolit ovat helppoja kuljettaa ja nopeita asetella paikoilleen, ja niillä tunnelmasta saa hiukan juhlavamman. Niille on myös käyttöä myöhemminkin kesällä, esimerkiksi mökillä tai kotipihassa, toteaa markkinointikoordinaattori Riikka Leskinen JYSK:stä.
– Jos piknikseurueessa on mukana iäkkäämpiä ihmisiä, heidän on mukavampi istua tuolissa kuin maassa huovan päällä.
2. Älä palelluta pyllyäsi

Vapun aikoihin maa on vielä kylmä ja kostea, vaikka aurinko paistaisikin päivisin. Jos piknik katetaan suoraan maankamaralle, alle on hyvä varata alapuolelta muovitettu, paksu piknikhuopa tai iso pressu. Viluisimpia pyllyjä lämmittää thermoistuinalusta.
– Kylmyys lähtee yleensä liikkeelle varpaista, joten lämpimät sukat ja kengät pitävät olon mukavana pitkälläkin piknikillä. Myöskään hupparista tai takista ei ole haittaa.
3. Katto pään päälle

Vappu on siitä jännää aikaa, että yhtenä vuonna saattaa paistaa aurinko täydeltä terältä ja toisena sataa räntää. Sadesäällä piknik on aika extremepuuhaa, mutta sen sijaan pieni, ohimenevä kuuro ei välttämättä pilaa tunnelmaa.
– Pieni porukka mahtuu pitämään sadetta piknikvarjon alle, kun taas isommalle seurueelle kannattaa varata helposti koottava, kevyt paviljonki. Ne suojaavat kesäpiknikeillä myös paahtavalta auringolta, Leskinen sanoo.
4. Unohda ruttuiset muovikassit

Kertakäyttöiset tai muoviset astiat, kannellisiin rasioihin pakatut ruoat, mukit, serpentiinit ja ilmapallot, talouspaperit, roskapussi, juomat, aurinkorasva… Kun piknik otetaan tosissaan, mukaan tarvitaan yllättävän paljon tavaraa. Pakkaamisessa on kaksi tärkeää sääntöä: muista varata kylmälaukut ja kylmäkallet ruoille, ja pakkaa kaikki niin, että kantaminen on mahdollisimman helppoa.
– Tukevat piknikkorit ovat mukavampia kantaa kuin muovikassit, ja niihin on myös helpompi pakata tavarat siististi. Jos painoa tulee niin paljon, voi myös maastosta riippuen kokeilla vetolaukkua – niitä onkin jo muutamana vuonna näkynyt paljon piknikien ammattilaisilla, Leskinen nauraa.
5. Yhteistä tekemistä mukaan

Piknikillä aika kuluu rattoisasti syöden, jutustellen ja auringosta nauttien. Jos niiden lisäksi kaivataan vielä jotain yhteistä tekemistä, mukaan kannattaa napata mölkky, petankki tai joku muu viihdyttävä pihapeli.
– Esimerkiksi lapset saattavat helposti pitkästyä ilman tekemistä. Ja pieni peliturnaus on hauskaa puuhaa myös aikuisille.