Demarinuoret pikavipeistä: ”Tähän on kerta kaikkiaan saatava loppu”
Demarinuoret on saanut tarpeekseen pikavipeistä ja vaatii niiden markkinoinnin kieltämistä lailla, merkittäviä tiukennuksia pikavippien sääntelyyn sekä parannuksia maksuhäiriömerkinnän saaneiden henkilöiden asemaan.
Eduskunnassa vireillä olevat lainsäädäntöehdotukset pikavippien korkokatosta saavat Demarinuorilta kannatusta. Pikavippien markkinointikiellosta on jo kokemusta Hollannista.
– On suoranaista riistoa, että pikavippiyhtiöt tuputtavat kymmenientuhansien eurojen kulutusluottoja järjettömän suurilla koroilla erityisesti haavoittuvassa asemassa oleville nuorille. Pikavipit saavat nuoren aikuisen talouden heti alkuunsa umpisolmuun, jossa pikavippejä maksetaan pois ottamalla uusia pikavippejä. Tähän on kerta kaikkiaan saatava loppu. On edesvastuutonta, että tämän moraalittoman toiminnan aggressiivinen markkinointi on yhä sallittua jyrähtää Demarinuorten puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärvi.
Maksuhäiriömerkintöjä saaneiden ihmisten määrä on kasvanut 2010-luvulla merkittävästi. Tänä vuonna lähes 400 000 ihmisellä on maksuhäiriömerkintä. Etenkin nuorten aikuisten maksuhäiriömerkinnät ovat kasvussa. Maksuhäiriömerkintöjen tiedetään vaikeuttavan tuntuvasti vuokra-asunnon löytämistä, puhelinliittymien ja vakuutussopimuksien hankintaa sekä jopa työpaikan saamista.
– Pikavippien sääntelyä on kiristettävä pikaisesti ja tuntuvasti. Myös maksuhäiriöisten asemaa on parannettava poistamalla merkinnät heti velkojen maksun jälkeen. Maksuhäiriömerkinnän tarkoitus on auttaa velkaantunutta saamaan taloutensa kuntoon, ei rangaista tai vaikeuttaa hänen elämäänsä kohtuuttomasti esimerkiksi estämällä asunnon tai kotivakuutuksen saanti, Näkkäläjärvi päättää.
STT
Kuva: Pixabay
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Uusi käänne Helena Koivun rikosjutussa
- Kasinorakastajan blogi: Pelaajansuojaa vai näennäissuojaa?
- Elina Gustafssonilta paljastus Susani Mahadurasta: ”Kun viimein löydettiin toisemme”
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”