Apulanta-elokuva pursuaa julkkiksia!
Parasta aikaa Heinolassa kuvattavassa Apulanta-elokuvassa Teit meistä kauniin tullaan näkemään läjäpäin kotimaisia julkkiksia. Nettiin vuotaneissa kuvissa on näkynyt tähän mennessä muun muassa Roope Salminen ja Uniikki. Parasta aikaa Hittikärpänen-tv-ohjelmassa nähtävälle Roopelle elokuvarooli on ensimmäinen, vaikka perheestä löytyy muitakin näyttelijöitä. Roopen isä on näyttelijä Eppu Salminen. Myös Uniikille rooli on ensimmäinen.
Elokuvan sivurooleissa nähdään muun muassa Laura Malmivaara, Lorenz Backman ja Olga Temonen. Metropoli.netin saamien tietojen mukaan elokuvassa tullaan näkemään myös television realitysarjoista tuttuja missejä ja malleja.
Apulanta-yhtyeen keulahahmot esiintyvät myös elokuvassa, mutta eivät itsenään. Toni Wirtanen näyttelee elokuvassa poliisia (alla olevassa kuvassa vasemmalla) ja häntä itseään esittää ensimmäistä elokuvarooliaan tekevä Tatu Sinisalo. Sipe Santapukin roolissa nähdään Seppo Manner.
Elokuvan ohjaa Apulannan entinen basisti Tuukka Temonen ja sen on määrä tulla teattereihin alkusyksystä 2016.
(Kuva elokuvasta: Uniikin Instagram-tili)
LUE MYÖS:
- Yle: Tällä helsinkiläisklinikalla Olivia Oraksen rasvaimu tehtiin – poliisi aloitti esitutkinnan
- Kuningas Charlesilta vihdoin lausunto Meghanin ja Harryn paluumuutosta: ”Heidän henkilökohtainen asiansa”
- Olivia Oraksen kuolinsyy selvisi – somevaikuttajan vanhemmat tekivät rikosilmoituksen
- Susanna Penttilältä järkyttävä paljastus panobussista
- Näin Veronica Verho suoriutui TTK:sta – katsojat laukovat suorat sanat
- Helena Koivulta täysin poikkeuksellinen avautuminen lapsista
- Robin Packalen julkaisi vihdoin hääkuvan – vau, mikä morsian!
- Toni Wirtasen ja Tuukka Temosen riitaisat välit: ”Ei me nyt hirveesti hengailla”
- Harryn ja Meghanin tuska: mistä kaivetaan rahat ökyilyyn?
- Shirly Karvinen juhli synttäreitään: ”Uudet tissit”
- Olivia Oraksen kuolinsyy selvisi – somevaikuttajan vanhemmat tekivät rikosilmoituksen
- Robin Packalen julkaisi vihdoin hääkuvan – vau, mikä morsian!
- Toni Wirtasen ja Tuukka Temosen riitaisat välit: ”Ei me nyt hirveesti hengailla”
- Yle: Tällä helsinkiläisklinikalla Olivia Oraksen rasvaimu tehtiin – poliisi aloitti esitutkinnan
- Susanna Penttilältä järkyttävä paljastus panobussista
- Arttu Wiskari pudotti shokkiuutisen
- Harryn ja Meghanin tuska: mistä kaivetaan rahat ökyilyyn?
- Oho! Jari-Matti Latvalaa uhkaa linnatuomio!
- Shirly Karvinen juhli synttäreitään: ”Uudet tissit”
- Suvi Teräsniskalta yllätysilmoitus! Pitkä perinne katkeaa