Assassin’s Creed -elokuvan esittelysarjan toisessa osassa tutustutaan stuntteihin
Odotetun Assassin’s Creed -seikkailuelokuvan Totta vai tarua -videosarjan toinen osa on julkaistu. Neliosaisen videosarjan jokaisessa jaksossa nähdään väittämiä sekä elokuvan taustoista että sen tekemisestä. Nyt nähtävässä toisessa jaksossa nähdään henkeäsalpaavia hetkiä upeine stuntteineen ja yksityiskohtia muun muassa elokuvan pukusuunnittelun osalta. 1400-luvun tunnelman aitoutta korostetaan myös häikäisevällä kaupunkimiljööllä, joka luo puitteet vuoden huikeimmalle seikkailukokemukselle.
Esittelyvideon toisen osan voi katsoa alta.
Assassin’s Creed -elokuva perustuu suosittuun toimintapeliin, joka on saanut vahvasti vaikutteita oikeista historian tapahtumista, henkilöistä ja sijainneista. Mullistavan teknologian avulla Callum Lynchin (Michael Fassbender) muistiin on tallentunut hänen esi-isänsä, Aguilarin (Michael Fassbender) tapahtumat 1400-luvun Espanjassa. Callum elää kahdessa eri aikakaudessa ja hänelle paljastuu hänen kuuluneen mystiseen salaseuraan, assassiineihin eli salamurhaajiin. Keräämiensä uskomattomien tietojensa ja taitojensa avulla hän uhmaa nykyhetkessä vaikuttavia temppeliherroja.
Elokuvan pääosissa loistavat Oscar-ehdokas Michael Fassbender, Oscar-voittaja Marion Cotillard, Oscar-voittaja Jeremy Irons sekä mm. Brendan Gleeson ja Michael Kenneth Williams. Ohjauksesta vastaa viime vuonna Macbeth-elokuvan ohjannut Justin Kurzel. Assassin’s Creed -elokuvan ensi-ilta on 28.12. elokuvateattereissa kautta maan.
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Kasinorakastajan blogi: Pelejä marraskuun pelastukseksi!
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Kasinorakastajan blogi: Pelejä marraskuun pelastukseksi!
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”