Bodom_juliste_web_FIN
Luokkakokous-jättihitin ohjaajan Taneli Mustosen yleisö- ja arvostelumenestykseksi noussut kauhuelokuva BODOM on valittu maineikkaille Lontoon elokuvajuhlille. Maan kansallisen elokuvainstituutin järjestämän festivaalin Cult-sarja on seulonut valikoimaansa tämän vuoden kiinnostavimmat kansainväliset genre-elokuvat BFI London Film Festivaliin.

– BODOM on taidokkaasti ja pirullisen kekseliäästi rakennettu monipuolinen, kauhugenren rajoja uudistava trilleri, kehuu ohjelmiston koonnut Michael Blyth.
– Elokuva herkuttelee katsojan odotuksilla ja leikittelee kauhuelokuvan tyylikeinoilla murhaavan oivaltavasti, Blyth sanoo.
– Ollaan tietysti tosi otettuja siitä, että meidän suomalainen kauhuleffamme on päässyt näin maineikkaalle festivaalille, samaan seuraan meidän ihailemien leffojen ja elokuvantekijöiden kanssa, iloitsevat ohjaaja Taneli Mustonen ja tuottaja Aleksi Hyvärinen.
Parivaljakon yhdessä käsikirjoittama elokuva sai ensi-iltansa Suomessa kaksi viikkoa sitten ja nousi muutamassa päivässä katsojatilastojen kärkisijoille. Kriitikoiden hehkuttama BODOM on edelleen tämän hetken katsotuin kotimainen elokuva elokuvateattereissa.
Juhlavuottaan viettävä, jo 60. kerran järjestettävä Lontoon elokuvafestivaali alkaa 5. lokakuuta 2016. Don Filmsin tuottama BODOM on parhaillaan elokuvateattereissa kautta Suomen.
Bodomista sanottua:
4/5 tähteä
”Bodom ei tarvitse yhtään ylimääräistä tähteä suomalaisuudesta. (…) Dialogi toimii, ja nuoret löydöt tekevät hyvää työtä.”
- Jutta Sarhimaa, Helsingin Sanomat
4/5 tähteä
”Bodom on uskottava kotimainen kauhuelokuva, joka ei taatusti kalpene kansainvälisille kilpailijoilleen.” – Jukka L. Savolainen, Smackthejack.net
”Vuoden odotetuimpiin kotimaisiin leffoihin lukeutuva Bodom ei tuota pettymystä kauhuelokuvien ystäville. Taneli Mustosen ohjaustyö on ensimmäinen Suomessa koskaan tehty kansainvälisen tason kauhuleffa. (…) Daniel Lindholmin taidokas kuvaus, Aleksi Raijin napakka leikkaus ja Panu Aaltion onnistunut musiikki varmistavat tiheätunnelmaisen puolitoistatuntisen.” – Tarmo Poussu, Ilta-Sanomat
”Bodom saa pisteet vahvoista naispääosista.” – Jenni Koponen, YLE Tähtihetki
”Bodom on ensimmäinen kotimainen elokuva, jonka ihmisille voi aidosti kiljua: ”Älkää menkö sinne!” Se on taas yksi osoitus lisää Bodomin toimivuudesta.” – Antti Selkokari, Aamulehti