Elokuva-arvio: Luokkakokous 2 – Polttarit
Luokkakokous-elokuva oli viime vuoden todellinen yllätyshitti elokuvateatterissa. Elokuvan suosio on helppo ymmärtää, koska sen tyyppistä ronskia huumoria sisältävää komediaa ei aikaisemmin oltu Suomessa tehty. Lisäksi se pelasi samoilla vahvuuksilla kuin elokuvaa tähdittävien Sami Hedbergin stand up -show ja Jaajo Linnonmaan isännöimä Aamulypsy.

Nyt pikavauhtia tehty jatko-osa kutkuttaa nauruhermoja samoilla keinoilla. Tällä kertaa ei elokuvan nimestä huolimatta olla luokkakokouksessa, vaan Jaajo Linnonmaan esittämä muusikko on menossa naimisiin ja hänelle tietenkin järjestetään polttarit, mutta pian kuitenkin ollaan jo vanhan kaverin hautajaisissa.
Vielä ensimmäisessä elokuvassa käsikirjoitus noudatteli dramaturgian perussääntöjä, jossa keskeisten henkilöhahmojen tahtotila kuljetti tarinan juonta ja päähenkilöissä oli nähtävissä edes jonkinlaista kehitystä elokuvan edetessä.
Tällä kertaa juoni on hatara tekosyy kuljettaa kolme päähenkilöä erilaisiin tilanteisiin, joista revitään mitä härskimpää ja hullumpaa huumoria.

Luokkakokous 2 iskee täydellisesti siihen kohderyhmään, jolle se on tarkoitettu. Osalle ykkösosasta pitäneille jatko-osa saattaa kuitenkin olla pettymys, koska rohkeat panokohtaukset puuttuvat tällä kertaa.
Ensi-ilta: 02.11.2016
Ikäraja: 12
Pituus: 83 min.
Ohjaus: Taneli Mustonen
Alkuperäiskäsikirjoitus: Claudia Boderke ja Lars Mering
Sovitettu käsikirjoitus: Taneli Mustonen
Näyttelijät: Aku Hirviniemi, Jaajo Linnonmaa, Sami Hedberg, Kalle Lamberg, Anu Sinisalo, Niina Lahtinen, Manuela Bosco, Eeva Litmanen, Helena Vierikko, Saija Lentonen
Tuottaja: Jesse Fryckman
Vastaavat tuottajat: Markus Selin ja Jukka Helle
Kuvat :Solar Films/Alvi Pakarinen
- Kasinorakastajan blogi: Pelejä marraskuun pelastukseksi!
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Kasinorakastajan blogi: Pelejä marraskuun pelastukseksi!
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta