Härmä-elokuvan ikärajaksi vahvistui K-16
Tammikuun 27. päivä maailmanensi-iltansa Kauhavalla saava romanttinen puukkowestern Härmä on ikärajaltaan K-16. Realistisesti puukkojunkkarien valta-aikaa kuvaava elokuva on teattereissa kautta maan helmikuun 17. päivä.
Härmän tuottaja, Yellow Film & TV:n varatoimitusjohtaja Jarkko Hentula on ikärajaan tyytyväinen: ”Härmä ei ole lastenelokuva, eikä se siten ole mielestämme sopivaa katsottavaa alakoululaisille. Elokuva on toki fiktiivinen teos, ja siten kaikki Härmän ’puukkohipat’ ovat näyteltyjä, mutta kokonaisuudessaan elokuva on kuitenkin tehty realistiseksi”, Hentula toteaa.
Hänen mukaansa amerikkalainen elokuva ja TV on totuttanut suomalaisetkin siihen, että kun ammutaan tai lyödään, niin verta ei koskaan näy. Todellisuus on kuitenkin toinen. Hentula jatkaa.
Tämän vuoden alusta käyttöön otettu uusi ikärajajärjestelmä mahdollistaa kolmen vuoden ikärajajouston. Näin ollen 13-vuotiaatkin pääsevät katsomaan elokuvaa täysi-ikäisen seurassa. ”Mielestämme yläkouluikäiset pystyvät jo ymmärtämään elokuvassa esitetyn väkivallan epätodellisuuden ja käsittelemään asiaa yhdessä vanhempiensa kanssa”, Hentula sanoo.
JP Siilin käsikirjoittama ja ohjaama Härmä on 1800-luvun Pohjanmaalle sijoittuva rakkaustarina. Elokuvan pääosissa ovat Lauri Tilkanen, Mikko Leppilampi ja Pamela Tola, vahvoissa sivuosissa Lena Meriläinen, Esko Salminen, Aku Hirviniemi, Taneli Mäkelä, Pirkka-Pekka Petelius, Eero Milonoff, Olavi Uusivirta ja Kari Hietalahti. Musiikin elokuvaan on säveltänyt Tuomas Kantelinen ja alkuperäislaulut on tehnyt Lauri Tähkä.
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”